Tagi: oppilaitokset

Väestöennuste: Korkeakoulutuksen kysyntä säilyy 2035 asti

Korkeakouluikäisten nuorten aikuisten määrä pysyy lähes ennallaan vuoteen 2035 asti. Syntyvyyden romahdus vaikuttaa korkeakouluihin vasta tuolloin. Ensi vuosikymmenellä korkeakouluikäisten määrä itse asiassa kasvaa yli 10 000 hengellä. Kasvu...

Osaaminen keskiössä työn muutoksessa – Tulevaisuusselonteko

-Opiskelijoiden suhteen korkeakouluihin on jatkossa säilyttävä läpi työelämän, totesi pääministeri Juha Sipilä esitellessään valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa eduskunnassa. Selonteon mukaan korkeakoululla voisi olla poikkeuksellinen mahdollisuus tavoittaa...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Koulutus ei saa jäädä T&K-toiminnan rahoituksen jalkoihin

Eduskunta käsittelee parhaillaan Suomen valtion ensi vuoden talousarvioita. Korkeakoulutuksessa...

Akava ja Arene: Ammattikorkeakouluilla paljon annettavaa Suomen ja Euroopan kilpailukyvylle

Eurooppalaista tutkimusrahoitusta pitää suunnata seuraavalla rahoituskaudella vahvistamaan korkeakoulujen ja...