OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) julkaisi taas vertailutiedot koulutuksesta. Esillä oli tällä kertaa erityisesti ammatillisen toisen asteen vertailu maiden kesken. Tiedoista käy ilmi, että toisen asteen ammatillisen koulutuksen suorittaneiden osuus 25–34-vuotiaista (36,8 prosenttia) on Suomessa OECD-maiden kolmanneksi korkein ja lähes kaksinkertainen verrattuna OECD-maiden keskiarvoon (19,7 prosenttia). Miten tämä liittyy koulutustason nostoon ja ammattikorkeakouluihin?
Tulosten julkitulo herätti tavanomaisen keskustelun ammatillisen koulutuksen tarpeesta ja arvostuksesta. Elinkeinoelämä huutaa ammatillisen koulutuksen suorittaneita. En kommentoi tätä nyt muutoin kuin toteamalla, että jokin tarjonta – kysyntä -kuviossa ei täsmää, jos työttömyysaste korkeakoulutetuilla 25–34-vuotiailla on lähes puolet pienempi kuin ammatillisen koulutuksen suorittaneilla. Nämä nuoret eivät siis ole esimerkiksi muussa koulutuksessa vaan todella työttömänä!
Ammattikorkeakoulut hoitavat koulutuspoliittista erityistehtävää vahvistaessaan koulutuksellista tasa-arvoa ja nostaessaan koulutustasoa. Koulutustason nosto ja työllisyyden parantaminen edellyttävät ammatillisen tutkinnon suorittaneiden määrän lisäämistä korkeakoulutuksessa. Tämä edellyttää merkittäviä valintoja sekä toisella että korkea-asteella. Jo puolella ammattikorkeakoulussa aloittavista on taustallaan ammatillinen tutkinto. Tämä on myös todennäköinen reitti asiantuntija- ja johtajauralle niille, joiden kumpikaan vanhemmista ei ole korkeasti koulutettu.
Ketä varten avoin korkeakoulutus on tulevaisuudessa?
Hallitus on antamassa korkeakouluille mahdollisuuden periä joustavammin (=korkeampia) maksuja avoimesta korkeakoulutuksesta. Esityksessä on vahvuutensa, sillä maksuja on korotettu viimeksi vuonna 2015. Tosin tätä mahdollisuutta vastaan hallitus leikkaa korkeakoulujen rahoitusta. Nyt on pidettävä huolta, ettei uudistaminen heikennä Suomen kannalta tärkeimpien korkeakoulupoliittisten tavoitteiden saavuttamista.
Avoimia ammattikorkeakouluopintoja suorittavat erityisen paljon ammatillisen tutkinnon pohjalta ammattikorkeakouluun pyrkivät. Näin vahvistetaan aiemmissa opinnoissa usein heikoksi jääneitä yleisiä korkeakouluvalmiuksia. Koulutustason noston näkökulmasta on varmistettava tavalla tai toisella reitit ammatillisella tutkinnolla korkeakoulutukseen. Tämä tarkoittaa, että jokaisen yksilön on nähtävä selvästi tämä tulevaisuuden vaihtoehto jo ammatillisen opintoihin pyrkiessään ja siellä opiskellessaan. Nyt näin ei ole. Suuri syyllinen löytyy opintojen ohjaukseen pesiytyneistä asenteista. Näkymä ei kuitenkaan riitä, vaan korkeakouluopinnot ja sen edellyttämät valmiudet on aidosti oltava sisällä tutkinnon perusteissa sekä jokaisen ammatillisessa koulutuksessa opettavien ja siellä ohjausta antavien ymmärryksessä. Nyt näin ei todellakaan ole.
Korkeakoulujen (ammattikorkeakoulut ja yliopistot) toimintaa ohjaavat voimakkaasti mittarit, joiden perusteella niiden valtiolta saamansa rahoitus jaetaan korkeakoulujen kesken. Uusin rahoitusmalli on ohjannut korkeakouluja lisäämään kaikille avointa korkeakoulutusta, jota käyttävät erilaiset ryhmät, erilaisin tavoittein. Avoimen korkeakoulutuksen on katsottu olevan keskeinen tapa esimerkiksi madaltaa kynnystä hakeutua tutkintoon johtavaan koulutukseen.
Korkeakouluja keskenään kilpailuttava rahoituksen tapa on saanut aikaan sen, että ammattikorkeakouluissa yhden avoimen pisteen rahoitus on laskenut yli 60 prosenttia seitsemässä vuodessa. Määrä on lisääntynyt samassa ajassa kolminkertaiseksi. Malli ohjaa tehokkuuteen, mutta saattaa myös tylpistää kärjen koulutuspoliittista tavoitteista.
Kenelle tutkintokoulutus suunnataan? Kuka maksaa muusta koulutuksesta?
Korkeakoulupaikkoja meillä on periaatteessa koko ikäluokalle. Niitä käyttävät – ja tarvitsevat – myös monet toista tutkintoa suorittavat. Paikkoja menee toki myös henkilöille, joiden työmarkkina-asema ja osaamisen kehittyminen ei edellyttäisi toista tutkintoa. Tai ainakaan valtion ei sitä tarvitsisi kustantaa. Moni tällainen nappaa kuitenkin paikan ensikertalaiselta, koska valmiudet hakemiseen ovat monin tavoin paremmat.
Koulutustason noston näkökulmasta ei vielä riitä, että paikkoja on riittävästi tarjolla. Meidän on tehtävä voimakkaita toimia, jotta rakennamme vahvat ja näkyvät sillat ammatilliselta toiselta asteella korkeakoulutukseen. Tämän lisäksi meidän on lopetettava kaksilla rattailla ajo julkisen koulutustarjonnan kanssa. On väärin, että yksilöitä ja korkeakouluja rangaistaan tulevaisuudessa jatkuvan oppimisen tarpeista, kun emme saa päätettyä, miten työnantajien tai yksilöiden tulisi vastata jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista työuran aikana.
Tällä hetkellä merkittävä osa koulutuksellisista resursseistamme kuluu samantasoisen tutkinnon suorittamiseen eikä koulutustason nostoon. Esimerkiksi 25–64 vuotiaista ammatillisessa koulutuksessa aloittavista yli 80 prosentilla on jo vähintään toisen asteen tai korkea-asteen tutkinto. Voimme aina puhua yksilön preferensseistä, mutta työllisyys- ja palkkahyödyn tarkastelu antavat aiheen epäillä, että johdamme tällä hetkellä yksilöitä harhaan koulutuksen tarjonnan kautta.
Ida Mielityinen
Arenen toiminnanjohtaja
