Budjettiriihessä vahvistettava ammattikorkeakoulujen tutkimusta ja koulutusta

Hallituksen budjettineuvotteluissa tehdään todella tärkeitä linjauksia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) lisärahoituksen kohdentamisesta. Rahoitusta tarvitaan paitsi tällä hetkellä tehtävään soveltavaan tutkimukseen, myös tutkimus- ja kehittämistoiminnan voimakkaaseen kehittämiseen.

Ammattikorkeakoulut tekevät suurimman osan TKI-työstään ulkopuolisella rahoituksella. Rahoituksen hankkiminen edellyttää kuitenkin omarahoitusosuutta, jota ei nyt ole. Hallitusohjelmassa on kirjattu, että erityisesti alkuvaiheessa lisärahoituksella varmistetaan TKI-osaajien kouluttaminen ja huolehditaan korkeakoulujen perusrahoituksesta. Tämä linjaus ei näy valtionvarainministeriön esityksessä. 

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan perusrahoitusta vahvistamalla saadaan lisää TKI-osaajia, parannetaan tiedon ja teknologian siirtoa alueellisissa TKI-ekosysteemeissä sekä lisätään pk-yritysten kasvupotentiaalia. Ammattikorkeakoulujen ylempien tutkintojen merkitys on erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kehittämistyössä todella tärkeää. Tämän vuoksi niiden kehittämiseen on nyt satsattava tohtoritutkintojen rinnalla voimakkaasti. Perusrahoitusta vahvistamalla voidaan lisäksi tukea ulkoisen TKI-rahoituksen hankkimista. Ammattikorkeakoulujen on voitava vahvistaa myös omaa tutkimustaan kehittääkseen koulutusta. 

TKI-osaajien lisäksi työelämä tarvitsee lisää korkeakoulutettuja. Hallituksen asettama tavoite on, että 50 prosenttia nuorista suorittaa korkeakoulututkinnon. Tasosta ollaan vielä kaukana, eikä hallitus osoita toimintaan lisärahaa. Ammattikorkeakoulujen rahoitus on nyt hallituksen päätöksillä vähenemässä, mikä johtaa aloituspaikkojen ja suoritettujen tutkintojen määrän laskuun. Erityisesti laskevat koulutusmäärät sote-alalla, jolla osaajapula on suuri.

Esitämme, että hallitus suuntaa TKI-rahoitusta ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen vahvistamiseen. Lisäksi esitämme, että suunnitellut leikkaukset korkeakoulutuksen rahoitukseen perutaan ja koulutuksen rahoitusta vahvistetaan 100 miljoonalla eurolla niin, että koulutus- ja osaamistason nostaminen on aidosti mahdollista.

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Ida Mielityinen, p. 050 594 0731, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Koulutuspolitiikan päällikkö Niina Jurva, p. 020 748 9639, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Päällikkö Heikki Holopainen, p. 0400 639 331, Sivistystyönantajat ry

Jaa

Arenen viestit budjettiriiheen

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Korkeakoulujen aloituspaikkarahat annettava ammattikorkeakouluille

Hallitus pitää ammattikorkeakoulut juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Suurin...

Ammattikorkeakoulut: Suomessa ei ole yhtään tilaa suvaitsemattomuudelle ja syrjinnälle

Ammattikorkeakouluissa syksyllä 2023 alkaviin opintoihin on paikan vastaanottanut lähes...

Ammattikorkeakouluilla ratkaisevin rooli koulutustason nostossa 

OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) julkaisi taas vertailutiedot...

Kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen – webinaari 6.10.2023

Tervetuloa kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen - webinaariin perjantaina...

Kaikki mukaan rakentamaan TKI:n suurvaltaa

Suomessa on muodostettu poikkeuksellisen laajapohjainen näkemys maamme palauttamisesta tutkimus-,...

Budjettiriihessä vahvistettava ammattikorkeakoulujen tutkimusta ja koulutusta