Uusi tohtorikoulutuksen laajentamisohjelma on alkamaisillaan. Tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja rahoitus hyvällä tasolla 255 miljoonaa euroa. On toivottavaa, että tuloksia saadaan aikaan ja Suomen kilpailukyky kasvaa. Voi kuitenkin hyvin kysyä, onko tämä ainoa keino edetä, jos tavoitteena on yhteiskunnan resilienssin ja kilpailukyvyn kasvu. Eurooppalaisessa kehityksessä on kuitenkin menty tohtoriopinnoissa jo selvästi uudenlaiseen toteutustapaan, kun taas Suomi on valinnut perinteisen tavan toimia.

Näyttää siltä, että maailmassa tohtoritutkinnot jakautuvat ainakin kahteen selkeään kokonaisuuteen – vahvaa tieteellisyyttä tai ratkaisuhakuisuutta korostavaan. Perinteisesti Euroopassa on valittu ensimmäinen versio, mutta viime vuosina on ollut selkeä kehityskulku, jossa ammattikorkeakouluille annetaan oikeus omaan soveltavaan tohtoritutkintoon. Tämän reitin, jossa hyödynnetään ammattikorkeakoulujen osaamista yhteiskunnan kilpailukyvyn vahvistamiseksi, ovat valinneet ainakin Norja, Ruotsi, Saksa, Hollanti, Portugali ja Irlanti. Saman suuntaista kehitystä on havaittavissa myös muissa Euroopan maissa.

Suomi kehittyi vuosien saatossa korkeakoulupolitiikassa hyvin, mutta kehitys on jäänyt viime aikoina paikalleen. Tähän virkistävän poikkeuksen tuovat Eurooppa yliopistot ja niiden mukanaan tuoma positiivinen kehitys. Muilta osin Suomen vertailuryhmä alkaa näyttää aika alavireiseltä, muiden maiden kehittäessä rohkeasti korkeakoulutustaan.

Ammattikorkeakoulut ovat kehittyneet viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana vahvoiksi työelämän tuntijoiksi sekä ratkaisuhakuisiksi toimijoiksi.

Eurooppalaisessa tutkintojen viitekehyksessä on todettu, että tohtoritutkinnon tulee täyttää mm. seuraavat kriteerit: näyttöä huomattavasta innovointikyvystä, tieteellisestä ja ammatillisesta luotettavuudesta, kestävästä sitoutumisesta uusien ideoiden tai prosessien kehittämiseen merkittävimmissä työ- tai opintoympäristöissä. Tämän lisäksi tohtoriopiskelijoiden tulee hallita kaikkein edistyneimmät ja erikoistuneimmat taidot ja tekniikat, joita vaaditaan keskeisten ongelmien ratkaisemiseksi tutkimus- ja/tai innovaatiotoiminnassa. Tämän lukemalla syntyy ajatus, että eurooppalaisista tohtoreista halutaan myös ratkaisijoita työelämän kilpailukyvyn kehittämiseen – siis uusia työelämän osaajia.

Ammattikorkeakoulut ovat kehittyneet viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana vahvoiksi työelämän tuntijoiksi sekä ratkaisuhakuisiksi toimijoiksi. Ammattikorkeakoulujen maisteritasoinen koulutuskin on jo lähes 20 vuotta vanha koulutusinnovaatio, joka on työelämässä tunnistettu, arvostettu ja näkyy sekä työntekijöiden asemassa että palkassa. Harmillista on, että valmistuneet joutuvat edelleen osoittamaan osaamistasonsa suhteessa yliopistojen maistereihin ja eurooppalaisiin kollegoihin omalaatuisen nimikkeen takia. Tällä ratkaisulla heikennetään myös Suomen kansainvälistä kilpailukykyä.

Myös ammattikorkeakoulujen tutkimus on kehittynyt vuosien saatossa. Kehittämishankkeiden rinnalle on tullut vahva soveltavaa tutkimusta hyödyntävä kehittäminen, joka näkyy myös saaduissa rahoituksissa. Ammattikorkeakoulujen henkilöstörakenne on myös muuttunut ja niissä on jo satoja tutkijoita ja professoreihin vertautuvia osaajia. Tosin professori nimike ei ole meillä käytössä, kun siinäkin on valittu eurooppalaisittain kotokutoinen tie.

Ammattikorkeakouluilla on siis kyky ja osaaminen tuottaa esim. työelämälähtöisiä Professional Doctorate- koulutusohjelmia, jotka sijoittuvat EQF-tasolle 8. Nämä tohtorit ovat luonteva jatkumo ammattikorkeakoulujen maisteritasoille koulutuksille. Kansainvälisten käytäntöjen mukaisesti Professional Doctorate -koulutusohjelmat tuottaisivat yrityksille parhaita ratkaisijoita, innovaattoreita, kehittäjiä eli niitä henkilöitä, jotka nostavat erityisesti pk-sektorin jalostusarvoa ja omaa osaamista toimia mm. vientimarkkinoilla. Siis nostettaisiin Suomalaista osaamispääomaa ja varmistettaisiin pk-sektorin rooli osaksi 4 prosentin TKI-tavoitetta. Tällainen muutos tarvitsisi vain pienen siemenrahoituksen valtiolta sekä edellyttäisi korkeakouluja hankkimaan ja keskustelemaan toteutuksesta sekä rahoituksesta kehityshakuisten yritysten kanssa. Tämä mahdollisuus olisi mielenkiintoinen myös julkisella sektorilla, kun ammattikorkeakoulutohtorit ratkoisivat hyvinvointialueiden hoitoketjuihin, digitalisaatioon, prosesseihin sekä uusiin teknologioihin liittyviä haasteita käyttäen hyväksi parhaat soveltavan tutkimuksen ja kehittämisen työkalut.

Ammattikorkeakoulutohtorit olisivat yksi keskeinen ja riskitön työväline ratkaista Suomen kestävyys- ja kilpailukykyhaasteita marginaalisella julkisella rahoituksella. Tarvitaan vain päätöksiä ja päättäjiä, joilla on rohkeutta edistää Suomen kilpailukykyä uudistumisen kautta.

Pertti Puusaari
Rehtori
Hämeen ammattikorkeakoulu

Heidi Ahokallio-Leppälä
Vararehtori
Hämeen ammattikorkeakoulu