Tagi: korkeakoulupolitiikka

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta. Sen perustana tulisi olla tasavertaiset ammattikorkeakoulut ja yliopistot, niiden omat roolit ja lakisääteiset tehtävät. Vahvasti...

Tohtorikoulutus ammattikorkeakouluihin – ”Tarvitaan vain päätöksiä ja päättäjiä, joilla on rohkeutta edistää Suomen kilpailukykyä uudistumisen kautta. ”

Uusi tohtorikoulutuksen laajentamisohjelma on alkamaisillaan. Tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja rahoitus hyvällä tasolla 255 miljoonaa euroa. On toivottavaa, että tuloksia saadaan aikaan ja Suomen kilpailukyky...

Korkeakoulupoliittiset tavoitteet jäävät saavuttamatta hallituksen esittämillä toimilla

Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2023 ei lupaa hyvää hallituksen korkeakoulupoliittisille tavoitteille. Koulutustaso ja yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminta ei lisäännyt ilman ammattikorkeakouluja. Hallitusohjelmassa päätetyt koulutusleikkaukset syövät aloituspaikkoja...

Ammattikorkeakoulut eivät lämpene lyhyttutkinnoille

Ammattikorkeakoulut eivät lämpene lyhyille korkeakoulututkinnoille, joita esitettiin tänään julkaistussa OECD:n jatkuvan oppimisen raportissa. OECD suosittelee ammattikorkeakouluihin tietyille aloille lyhyitä korkeakoulututkintoja, joiden suorittaminen kestäisi vuoden....

Arenen hallitus esitti työohjelmansa – lupaamme toimia avoimesti ja vastuullisesti

Ammattikorkeakoulut ovat työelämää varten, alkaa Arenen puheenjohtajan Mervi Vidgrénin johtaman hallituksen työohjelma vuosille 2020-21. Arenen jäseniä yhdistää ammattikorkeakoulujen yhteinen tehtävä, jonka mukaan olemme osa työelämän kasvua ja...

Ammattikorkeakorkeakoulut vastaamassa työelämän muutoksiin

Ammattikorkeakorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene on ammattikorkeakoulujen etu- ja yhteistyöjärjestö. Lisäksi se on tärkeä keskustelu- ja yhteistyöfoorumi ammattikorkeakoulujen rehtoreille.  Arenen edunvalvonta keskittyy korkeakoulu- ja innovaatiopolitiikkaan sekä korkeakoulutuksen...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...