Arene muutti Etelärantaan

Arenen toimisto muutti kesällä Eteläranta kymppiin. Työskentelemme Teollisuuskeskuksen kolmannessa kerroksesta Sivistystyönantajien toimiston yhteydessä.  

Syyt muuttoon ovat taloudellisia ja toiminnallisia. 

Halusimme tehostaa tilan käyttöä ja luopua mm. omista kokoustiloista, toteaa toiminnanjohtaja Petri Lempinen. Samalla Arenen maksettavana olevat neliöt vähenevät 107:stä 29:ään.  

Kiinteiden kulujen pieneneminen mahdollistaa resurssien suuntaamiseen toimintaan entistä paremmin. 

Muuton myötä Arenen kolmihenkinen toimisto siirtyi monitoimitilaan, mikä muuttaa toimiston työskentelemistä. Tavoitteena on tehdä entistä enemmän asioita tiiminä.  

-Muuttaminen vasta remontoituihin tiloihin oli mukavaa, kommentoi viestinnän ja hallinnon suunnittelija Nina Ylönen.

Uudet tilat ovat vanhoja tiloja käytännöllisemmät ja modernimmat, toteaa asiantuntija Samuli Maxenius

Lempisen lisäksi Arenen toimistolla työskentelevät asiantuntija Samuli Maxenius ja viestinnän ja hallinnon suunnittelija Nina Ylönen. He aloittivat kumpikin Arenen palveluksessa toukokuussa. 

Muuton odotetaan tiivistävän yhteydenpitoa työ- ja elinkeinoelämän järjestöihin. 

Ammattikorkeakoulut ovat työelämää varten, joten järjestöt ovat meille keskeisiä kumppaneita, Lempinen jatkaa. Arene on tehnyt pitkään yhteistyötä palkansaaja-, työnantaja- ja yrittäjäjärjestöjen kanssa koulutuksen kehittämisessä ja yhteiskuntavaikuttamisessa. 

-Jatkamme yhteistyötä kaikkien tahojen kanssa perustoimintaamme muuttamattaLempinen toteaa. 

Arene on ammattikorkeakoulujen yhteistyö- ja etujärjestö, jonka työ keskittyy korkeakoulutuksen sekä innovaatio- ja tutkimustoiminnan edellytysten vahvistamiseen. Tähän ohessa Arene toimii rehtoreiden yhteistyöfoorumina. 

Arenen jäsenenä ovat maan kaikki 25 ammattikorkeakoulua rehtoreineen. 

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Arene muutti Etelärantaan