Arene, Kuntaliitto ja Kuntatyönantajat KT: Ulkomaisten sairaanhoitajien lisäkoulutus vakinaistettava

Suomeen muuttaa koulutettua hoitohenkilöstöä, jonka työllistyminen sosiaali- ja terveysalalle edellyttää ammattipätevyyden saamista Valviralta. Arene, Kuntaliitto ja Kuntatyönantajat KT esittävät, että ammattikorkeakoulujen eri hankkeissa kehitetyt koulutusmallit vakinaistettaisiin.

-Ulkomaisen työvoiman tarve on sosiaali- ja terveysalalla pysyvä, joten myös täydentävän koulutuksen tarjonnan pitää olla pysyvää, esittää Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio. Vielä nykyisin tällainen koulutus perustuu hankerahoitukseen.

-Sosiaali- ja terveysalan rekrytointitarpeeksi arvioidaan noin 267 000 työntekijää vuoteen 2040 mennessä, muistuttaa työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT Kuntatyönantajista.

Ammattikorkeakoulut ovat eri hankkeissa kehittäneet malleja ammattipätevyyden edellyttämiin lisäkoulutuksiin, joihin sisältyy aiemman osaamisen arviointi ja tunnistaminen, lisä- ja kielikoulutus sekä osaamisen arviointi. Näiden mallien toteutus tulee yhteiskunnalle edullisemmaksi kuin yhden sairaanhoitajan kouluttaminen

-Toiminnan vakinaistaminen laajentaa ammattikorkeakoulujen tehtäviä, joten sen rahoitus on järjestettävä pysyvästi, Arenen toiminnanjohtaja Petri Lempinen edellyttää.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kasvava palvelutarve sekä työvoiman ikääntyminen ja eläköityminen tarkoittavat pahenevaa osaajapulaa kaikissa maakunnissa. Samaan aikaan toimialojen välinen kilpailu työvoimasta kiristyy koko maassa.

Järjestöjen kannanotto on osoitettu opetus- ja kulttuuriministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle sekä työ- ja elinkeinoministeriölle.

Kannanotto on luettavissa täältä >>

Jaa

Arenen viestit budjettiriiheen

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Korkeakoulujen aloituspaikkarahat annettava ammattikorkeakouluille

Hallitus pitää ammattikorkeakoulut juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Suurin...

Ammattikorkeakoulut: Suomessa ei ole yhtään tilaa suvaitsemattomuudelle ja syrjinnälle

Ammattikorkeakouluissa syksyllä 2023 alkaviin opintoihin on paikan vastaanottanut lähes...

Ammattikorkeakouluilla ratkaisevin rooli koulutustason nostossa 

OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) julkaisi taas vertailutiedot...

Budjettiriihessä vahvistettava ammattikorkeakoulujen tutkimusta ja koulutusta

Hallituksen budjettineuvotteluissa tehdään todella tärkeitä linjauksia tutkimus-, kehittämis- ja...

Kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen – webinaari 6.10.2023

Tervetuloa kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen - webinaariin perjantaina...

Arene, Kuntaliitto ja Kuntatyönantajat KT: Ulkomaisten sairaanhoitajien lisäkoulutus vakinaistettava