Ammattikorkeakoulujen IT-johtajien AAPA-verkoston uudeksi IT-pääsihteeriksi on valittu Ari Rouvari

Filosofian maisteri Ari Rouvari on valittu ammattikorkeakoulujen tietohallintojohtajien verkoston, AAPAn, IT-pääsihteeriksi. Rouvari on työskennellyt CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksessa johtavana kokonaisarkkitehtina vuodesta 2016 ja sitä ennen Kansalliskirjastossa tietojärjestelmäpäällikkönä (2003-2012) ja pääarkkitehtina (2012-2016). Hän on toiminut koko työuransa kansallisissa ja kansainvälisissä tiedonhallinnan ja tiedolla johtamisen tehtävissä. Rouvari aloittaa uudessa tehtävässään marraskuun alussa. Tällä hetkellä verkoston toimintaa isännöi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Helsingissä.

AAPA-verkosto on ollut aktiivisesti toiminnassa yli 20 vuotta ja sillä on ollut IT-pääsihteeri vuodesta 2005. AAPAan kuuluvat kaikki Suomen 24 ammattikorkeakoulua ja sen tehtävänä on edistää korkeakoulujen tietohallintojen yhteistyötä, koordinoida yhteisten asioiden hoitoa ja tukea ammattikorkeakoulujen ydintoimintaa sekä strategioiden toteuttamista. Verkosto mm. tekee yhteishankintoja, antaa asiantuntijalausuntoja, laatii alansa valtakunnallisia linjauksia ja ohjeistuksia ja levittää digitalisaation parhaita käytäntöjä.

AAPAlla on laaja kansallinen yhteistyöverkosto ja myös tietohallinnollinen kansainvälinen yhteistyö on kasvussa.

Tehtävää menestyksekkäästi hoitanut FT Jaakko Riihimaa jää eläkkeelle tammikuussa 2024.

Jaa

Arenen viestit budjettiriiheen

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Tekoäly mukana ammattikorkeakoulujen arjessa

Katsoin hiljattain lentokoneessa mielenkiintoisen elokuvan After Yang, jossa tekoälyllä...

Arenen lausunto E-kirjeestä koskien komission tiedonantoa kyberturvallisuusakatemioista

Arene pitää Suomen kantaa komission tiedonannosta pääosin hyvänä.Arene pitää...

Ammattikorkeakoulujen hiilijalanjälki -webinaari 11.12.2023 klo 14-15.30

Arenen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden työryhmän hiilijalanjälkilaskenta-alaryhmä järjestää maanantaina...

Opiskelijoiden hyvinvointi on koulutustason noston edellytys

Mielenterveysviikolla ammattikorkeakouluja edustava Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ja siellä opiskelevia...

Henkilöstö avainasemassa ammattikorkeakoulujen kestävyystyössä

Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma hyväksyttiin marraskuussa 2020...

Ammattikorkeakoulujen IT-johtajien AAPA-verkoston uudeksi IT-pääsihteeriksi on valittu Ari Rouvari