Arene on antanut lausuntonsa hallituksen esitykseen tutkinnosta avoimena korkeakouluopetuksena.
Arene ei pidä hallituksen esitystä maksullisesta tutkinnosta avoimessa ammattikorkeakoulussa perusteltuna. Esitys vastaa heikosti sille asetettuihin tavoitteisiin ja sisältää riskejä koulutuksellisen tasa-arvon ja opiskelijoiden yhdenvertaisuuden kannalta.
Ammattikorkeakoulujen tehtävä on kouluttaa osaajia työelämän ja alueiden tarpeisiin, vahvistaa alueellista elinvoimaa ja tuottaa soveltavaa osaamista yhteistyössä työelämän kanssa. Näitä tavoitteita tulee edistää ensisijaisesti riittävästi rahoitetulla maksuttomalla tutkintokoulutuksella.
Nykyisessä muodossaan esitys loisi maksuttoman tutkintokoulutuksen rinnalle maksukykyyn perustuvan rinnakkaisväylän, jonka keskeisiä oikeudellisia, taloudellisia, hallinnollisia ja opiskelijaoikeudellisia kysymyksiä ei ole ratkaistu riittävästi.
Sen sijaan avoimen ammattikorkeakouluopetuksen väylätehtävää tulee vahvistaa. Avoin ammattikorkeakoulutus tarjoaa väylän korkeakouluopintoihin, tukee jatkuvaa oppimista ja voi osaltaan vahvistaa koulutus- ja osaamistason nostoa erityisesti silloin, kun se auttaa ammatilliselta toiselta asteelta tulevia, alanvaihtajia ja työikäisiä osaamisen täydentäjiä siirtymään korkeakouluopintoihin. Avoimen opetuksen väylä tulee kuitenkin erottaa koko tutkinnon maksullisesta suorittamisesta avoimessa ammattikorkeakoulussa.
Arene katsoo, että esitystä ei tule viedä eteenpäin nykyisessä muodossaan. Mikäli valmistelua kuitenkin jatketaan, olisi ratkaistava keskeiset kysymykset muun muassa opiskelijan oikeusasemasta, maksujen määräytymisestä, rahoituksesta, yhdenvertaisuudesta sekä koulutuksen laadun ja turvallisuuden varmistamisesta.
Arene painottaa, että jatkuvan oppimisen tarpeisiin voidaan vastata tarkoituksenmukaisemmin kehittämällä tutkintokoulutuksesta erillisiä työelämälähtöisiä osaamiskokonaisuuksia ilman, että maksuttoman tutkintokoulutuksen periaatteesta luovutaan.
Lue lausunto kokonaisuudessaan täältä