Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyö on kääntynyt tarvittavien tavoitteiden määrittelyyn. Tilannekuva onkin jo varsin kirkas. Tunnistamme uskoakseni keskeisimmät haasteet, joita Suomen korkeakoulutuksella ja tutkimuksella on.
Vision kunnianhimon tason tulisi olla riittävä. Suomen koulutustasoa ei pystytä nostamaan ilman rohkeita linjauksia. Talous ei myöskään käännyt kasvuun, ellei korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta kyetä saamaan enemmän irti. Oheisessa kirjoituksessa avaan näitä teemoja tarkemmin.
Se mistä puhutaan mielestäni aivan liian vähän, on vision strateginen luonne. Poliittisen päätöksentekijät tulee määrittää ammattikorkeakouluille ja yliopistoille kunnianhimoiset tavoitteet. Mitä korkeakouluilta odotetaan?
Ensimmäinen mahdollistavuuteen liittyvä näkökulma koskee tietysti resursseja. Tavoitteiden on oltava sellaisia, että ne ovat resurssimielessä mahdollista saavuttaa.
Vähintäänkin yhtä tärkeä näkökulma on vision toimeenpano. Korkeakoulut ovat omien tehtäviensä parhaita asiantuntijoita. Niiden osaamiseen on luotettava. Ne kyllä keksivät keinot, miten tavoitteet voidaan saavuttaa, kunhan rahoitus ei sido niitä liian tiukasti tiettyihin toimenpiteisiin.
Edellisessä elämässä olin mukana Sitran Osaamisen aika -hankkeessa. Siinä pohdimme elinikäisen oppimisen muutostarpeita, systeemisestä näkökulmasta. Yksi kysymys, johon jouduimme paneutumaan koski yritysten ja alueiden kehittämisrahoituksen kiemuroita.
Yhdeksän alueen tilannekuvatyön yksi keskeinen löydös oli se, että yritysten tukemiseksi kohdistettu rahoitus sitoo toimijoiden käsiä liikaa. Vaikka tavoitteet, esimerkiksi työllisyyden parantaminen, olisi kohdallaan, eivät yritykset voi sitoutua hankkeisiin, joiden toimenpiteet on rahoittajan toimesta jo määritelty.
Yritykset kaikilla yhdeksällä alueella totesivat, ettei niiden tarpeita kyetty hankkeissa huomioimaan. Näin hankkeiden vaikuttavuus jäi vaatimattomaksi. Tässä on ongelman ydin. ”Työelämälähtöiset” hankkeet eivät toimi, jos korkeakoulu ei voi antautua aidosti asiakasrajapinnassa vuorovaikutukseen, joka tuo oikeat ongelmat ja tarpeet esiin.
Tässä on mahdollistavan vision ydin. Ammattikorkeakoululla tulisi olla mahdollisuus vastata asiakkaidensa, työelämän yritysten, julkisten toimijoiden ja järjestöjen aitoihin tarpeisiin. Sama pätee opiskelijoiden tarpeiden ja tulevaisuuden työelämän tuntemista.
Mahdollistava visio tarkoittaa myös sitä, että korkeakouluilla tulee olla kaikki tarvittavat välineet käytettävissään, jotta ne voivat saavuttaa asetetut tavoitteet. Tämä tarkoittaa esimerkiksi maisteri tai professori -nimikkeiden käyttöoikeutta tai mahdollisuutta tuottaa EQF 8-tason tutkintoja. Ammattikorkeakoulut ovat ”aikuisia”, kun ne voivat tarvittaessa kouluttaa koko oman henkilöstönsä.
Mahdollistamisen tarve koskee myös korkeakoulujärjestelmän toimivuutta. Kannusteiden tulee olla kohdallaan. Ne ministeriön ja korkeakoulujen tulee yhdessä määritellä. Jos korkeakouluilta edellytetään joustavia opintopolkuja, tulee rahoitusmallin kannustaa yhteistyöhön. Jos ammattikorkeakouluilta odotetaan pk-yritysten innovaatiotoiminnan tukemista pitkäjänteisesti, se edellyttää palvelun pysyvää resurssointia. Kukaan ei voi tehdä ilmaista työtä.
Ammattikorkeakouluilla on erityisvastuu alueiden ja työelämän uudistamisessa. Siksi ammattikorkeakouluverkoston tulee olla kattava, jotta korkeakoulukoulutus ja tki-toiminta on eri puolilla maata saavutettavissa, myös pk-yrityksille. Tätä kautta voidaan turvata koulutustason nosto, jalostusarvon parantaminen, kasvuyritysten synty ja koko Suomen elinvoima.
Tutustu Huttulan pidempään blogikirjoitukseen
Suomi tarvitsee ammattikorkeakouluja, tulevaisuudessakin (pdf) >>
Tapio Huttula
toimitusjohtaja-rehtori
Centria-ammattikorkeakoulu
