Ei valoa tunnelissa

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2019-2022 ei tuo parannusta ammattikorkeakoulujen asemaan.

– Kehysriihen työllisyyspaketti muuntokoulutuksineen oli odotettu ja tervetullut, kiittää toiminnanjohtaja Petri Lempinen Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenesta.

– Se ei kuitenkaan korjaa yli 20 prosentin rahoituksen alenemista, mikä on syntynyt leikkauksista ja rahoituksen indeksijäädytyksistä.

Arene muistuttaa Suomen tavoitteesta kouluttaa korkeakouluissa puolet nuorista aikuisista. Samalla työässäoleville aikuisille halutaan tarjota nykyistä paremmat mahdollisuudet osaamisensa kehittämiseen.

– Korkeakoulujen toiminnan uudistaminen ja laajentaminen edellyttävät parannusta perusrahoitukseen ja indeksikorotusten palauttamista rahoitukseen, Lempinen vaatii.

Toinen kansallinen tavoite on tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen nostaminen 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä edellyttää nykyisen rahoituksen kaksinkertaistamista vuoteen 2030 mennessä.

– Ammattikorkeakoulujen TKI-rahoituksen kansallinen vahvistaminen mahdollistaa kansainvälisen rahoituksen ja kotimaisen yksityisen rahoituksen lisääntymisen.

Arene oli kuultavana julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019-2022 Eduskunnan sivistysvaliokunnassa torstaina 3.5.

Arenen lausunto (pdf)

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arene hakee korkeakoulupolitiikan asiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen

Asiantuntijan tehtävä on vastata kokonaisvaltaisesti ammattikorkeakoulujen korkeakoulupoliittisesta edunvalvonnasta. Työnkuvassa...

Suomen kasvutavoitteet eivät toteudu ilman ammattikorkeakouluja

Kansainväliset raportit ovat johdonmukaisesti nostaneet esille suomalaisten ammattikorkeakoulujen kyvyn...

Tekoälyn käytön vaikutus arviointiin

Korkeakoulut ovat tarttuneet aktiivisesti tekoälyn tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin...

Impact of the use of AI on assessment

Higher education institutions have actively seized the challenges and...

Olethan sinäkin vuoden opettaja?

SAMOK valitsee vuoden AMK-opettajan keväisin ja valinta julkistetaan valtakunnallisilla...

Ei valoa tunnelissa