Arene ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi FT, Petri Lempinen

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n hallitus on valinnut 30.1.2018 kokouksessaan Arenen ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi filosofian tohtori, Petri Lempisen (53). Valintapäätös oli yksimielinen.

Uudella toiminnanjohtajalla on monipuolinen ja pitkäaikainen kokemus korkeakoulupolitiikan edunvalvonta- ja vaikuttamistehtävistä lähes 30 vuoden ajalta.

-Odotan innolla paluuta ammattikorkeakoulujen kehittämiseen ja edunvalvontaan.

-Korkeakoulutuksen uudistuminen Suomen kohtalon kysymyksiä. Osaamisesta ja koulutuksesta ei Suomi saa enää tinkiä tai leikata.

Viimeiset kolme vuotta Lempinen on työskennellyt ammatillisen koulutuksen reformin parissa AMKE ry:n toimitusjohtajana. Lempinen korvaa toiminnanjohtajan paikalta Lapin ammattikorkeakoulun rehtoriksi siirtyvän Riitta Rissasen, joka toimi Arene ry:n toiminnanjohtajana vuodesta 2014.

Uusi toiminnanjohtaja aloittaa tehtävässään maaliskuun aikana.

Lisätietoja:

 

Jaa

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Tradenomista on moneksi

Tradenomit ovat vakiinnuttaneet paikkansa työelämän asiantuntijoina. Tutkintomme antaa monipuoliset mahdollisuudet rakentaa mielenkiintoisia urapolkuja lähes kaikille toimialoille niin palkansaajan kuin yrittäjän roolissa.

Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen kypsyystasokuvaukset

Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman väliarvioinnin raportti julkaistiin...

Suomen aluekehittäminen hidastuu ministeriön tietoteknisten ongelmien vuoksi

Ammattikorkeakoulut ovat tyrmistyneitä ja äärimmäisen huolissaan tilanteesta, jossa tietoteknisiin syihin vedoten...

Arene ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi FT, Petri Lempinen