Ammattikorkeakoulujen Kiina yhteistyö etenee

Kiina on noussut suomalaisten ammattikorkeakoulujen kansainvälisen toiminnan tärkeäksi kohteeksi. Yhteistyötä vauhdittaa 4. helmikuuta allekirjoitettu sopimus suomalaiskiinalaisesta ammattikorkeakouluallianssista. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö tukee Kiina yhteistyötä strategiarahoituksella. 

Arene ja China Education Association for International Exchange (CEAIE) sopivat suomalaiskiinalaisesta ammattikorkeakouluallianssista, jonka puitteissa yksittäiset korkeakoulut voivat sopia yhteistyöstä liittyen kansainväliseen liikkuvuuteen, yhteisiin tutkinto-ohjelmiin sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaan.  

-Kiina on merkittävä alue suomalaiselle korkeakoulutukselle, korosti Arenen puheenjohtaja Mervi Vidgrén puheenvuorossaan. Lukuisat ammattikorkeakoulut ovat jo vuosia toimineet aktiivisesti kiinalaisten kumppaneiden kanssa. 

Yhteistyöllä on perinteet myös järjestöjen tasolla.  Arene solmi ensimmäisen yhteisymmärryspöytäkirjan (Memorandum of Understanding) kiinalaisten kanssa vuonna 2017. Vuonna 2019 Arene sopi CEAIE:n tytärorganisaation China Center for International Education Exchangen kanssa yhteistutkintojen puitesopimuksesta. Sen toteuttamista on häirinnyt koronapandemia. 

CEAIEn Wang Yongli ja Arenen puheenjohtaja Mervi Vidgrén.

Sopimuksen allekirjoittivat Arenen puheenjohtaja Mervi Vidgrén ja CEAIEn pääsihteeri Wang Yongli.  

Vuonna 1981 perustettu CEAIE on valtakunnallinen organisaatio, jonka tehtävänä on tukea kiinalaisen koulutuksen kansainvälistymistä. Suomen lisäksi CEAIE tekee yhteistyötä noin 50 eri maan kanssa. 

Lue lisää

Suomalaiset ja kiinalaiset ammattikorkeakoulut etsivät uusia yhteistyömuotoja (19.10.2020) >>

Ammattikorkeakoulut tiivistävät yhteistyötään kiinalaisten korkeakoulujen kanssa (26.8.2019) >>

Jaa

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Tradenomista on moneksi

Tradenomit ovat vakiinnuttaneet paikkansa työelämän asiantuntijoina. Tutkintomme antaa monipuoliset mahdollisuudet rakentaa mielenkiintoisia urapolkuja lähes kaikille toimialoille niin palkansaajan kuin yrittäjän roolissa.

Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen kypsyystasokuvaukset

Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman väliarvioinnin raportti julkaistiin...

Suomen aluekehittäminen hidastuu ministeriön tietoteknisten ongelmien vuoksi

Ammattikorkeakoulut ovat tyrmistyneitä ja äärimmäisen huolissaan tilanteesta, jossa tietoteknisiin syihin vedoten...

Valtiovarainministeriön osaamattomuus tulee yhteiskunnallemme kalliiksi – lyhyt oppimäärä koulutusjärjestelmästämme

Valtiovarainministeriölle tiedoksi, että Suomessa on kaksi korkeakoulusektoria: yliopistot ja...

Ammattikorkeakoulujen Kiina yhteistyö etenee