Tilastokeskus julkaisi tänään vastavalmistuneiden työllisyystilastot vuoden 2018 osalta. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden työllisyysaste jatkoi nousuaan ja on nyt 89 prosenttia. Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneet ovat täystyöllisyydessä.
Tilastokeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneiden työllisyysaste vuosi valmistumisen jälkeen oli 89 prosenttia vuonna 2018. Työllisyysaste on kasvanut edellisvuodesta 3 prosenttiyksikköä. Ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneiden työttömyysaste oli 5 prosenttia. Opintojaan päätoimisesti tai töiden ohessa jatkoi 11 prosenttia ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneista henkilöistä.
Ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneiden työllisyysaste on kulkenut käsi kädessä yliopistojen ylempiin tutkintoihin valmistuneiden työllisyysasteen kanssa koko 2000-luvun. Sekä ammattikorkeakoulututkintoon että maisterin tutkintoon valmistuneiden työllisyysaste on pysytellyt yli 80 prosentin koko 2000-luvun ajan. Maisterin tutkintoon valmistuneiden työllisyysaste vuonna 2018 oli 88 prosenttia. Korkeakoulututkinnon ja ammatillisen toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työllisyysasteiden välillä taas on suurempi ero, sillä ammatillisen tutkinnon valmistuneiden työllisyysaste oli 69 prosenttia.
Sosiaali- ja terveysala työllistää parhaiten, YAMK-tutkinnon suorittaneilla täystyöllisyys
Ammattikorkeakoulujen koulutusaloista terveys- ja hyvinvointialan tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste on kaikkein korkein, 93 prosenttia. Eri koulutusalojen välillä valmistuneiden työllisyysaste vaihteli 75 ja 93 prosentin välillä. Ammattikorkeakoulun suurimmista aloista liiketalouden alan työllisyysaste oli 87 prosenttia ja tekniikan alan 90 prosenttia.
Ylemmän ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneiden kohdalla vallitsee käytännössä täystyöllisyys, sillä ylempään ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneiden työllisyysaste vuosi valmistumisen jälkeen oli 95 prosenttia vuonna 2018. Ylemmän ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneiden korkeaa työllisyysastetta selittää osin tutkinnon suoritustapa, sillä suurin osa tutkinnon suorittajista tekee tutkintoa töiden ohessa.
Ammattikorkeakoulututkinnon työmarkkinarelevanssi on korkea myös tulevaisuudessa
Osaamisen ennakointifoorumin alustavien koulutustasokohtaisten ennakointitietojen perusteella ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden kysyntä työmarkkinoilla tulee kasvamaan myös tulevaisuudessa. Ennakointifoorumin tulosten mukaan tulevaisuudessa yli puolet uusista työntekijöistä tarvitsee korkeakoulutuksen ja yli 75 prosenttia uusista syntyvistä työtehtävistä edellyttää korkeakoulututkinnon tuottamaa osaamista. Todennäköistä onkin, että ammattikorkeakoulutettujen työllisyysaste tulee pysymään korkeana myös tulevaisuudessa.
Tilastokeskuksen uutinen valmistuneiden työllisyysasteista >>