Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kopiointiluvista sovittu

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry ja Kopiosto ry ovat sopineet korkeakoulujen opetus-, tutkimus- ja hallinnollisen käytön kopiointiluvista vuosille 2018-2019.

Keskitetty sopimusratkaisu koskee kaikkia UNIFIn ja Arenen jäsenyliopistoja ja -ammattikorkeakouluja.

Kopiointilupa mahdollistaa monenlaisen teosten käytön opetuksessa ja tutkimuksessa

Kopioston kopiointilupa kattaa painettujen julkaisujen osittaisen valokopioinnin ja skannaamisen lisäksi myös vapaasti verkossa saatavilla olevien kuva- ja tekstiaineistojen kopioimisen, tulostamisen ja tallentamisen opetus- ja tutkimuskäytössä. Lupa kattaa sekä koti- että ulkomaiset teokset. Kopioston luvalla on mahdollista käyttää opetustilanteessa teksti- ja kuva-aineistoja myös käännös- ja muunnelmaharjoituksissa. Luvalla saa myös jakaa luennoijan, opettajan ja muun kouluttajan itse tekemiä opetusmateriaaleja joustavammin oman korkeakoulun sisällä.

Kopioston kopiointilupa mahdollistaa tekijänoikeuden suojaamien aineistojen käyttöä myös joustavissa ja monimuotoisissa opetusjärjestelyissä kuten verkko- ja etäopetuksessa. Kurssialustalle saa koota kopioimalla ja skannaamalla monipuolista kurssimateriaalia erilaisista julkaisuista. Kopioston kopiointilupa helpottaa opettajien ja tutkijoiden työtä ja auttaa turvaamaan tekijöiden oikeudet. Kopiointilupa on koettu erinomaiseksi ajankohtaisen aineiston hyödyntämisessä opetuksessa.

Kopiosto tarjoaa koulutusta

Kopiosto tarjoaa korkeakoulujen henkilökunnalle maksutonta koulutusta kopiointiluvista ja tekijänoikeuksista. Ota yhteyttä ja sovi koulutus omalle henkilökunnallesi.

Lisätietoa Kopioston luvista ja tekijänoikeudesta löytyy www.kopiosto.fi ja www.kopiraitti.fi. Katso myös uusi pelillinen tekijänoikeusmateriaali: www.kopiraittila.fi

Lisätietoja:

Kopiosto ry

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, puh. 0400 293 545, riitta.rissanen@arene.fi

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
toiminnanjohtaja Leena Wahlfors, puh. 050 522 9421, leena.wahlfors@unifi.fi

Jaa

Arenen viestit budjettiriiheen

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Korkeakoulujen aloituspaikkarahat annettava ammattikorkeakouluille

Hallitus pitää ammattikorkeakoulut juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Suurin...

Ammattikorkeakoulut: Suomessa ei ole yhtään tilaa suvaitsemattomuudelle ja syrjinnälle

Ammattikorkeakouluissa syksyllä 2023 alkaviin opintoihin on paikan vastaanottanut lähes...

Ammattikorkeakouluilla ratkaisevin rooli koulutustason nostossa 

OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) julkaisi taas vertailutiedot...

Budjettiriihessä vahvistettava ammattikorkeakoulujen tutkimusta ja koulutusta

Hallituksen budjettineuvotteluissa tehdään todella tärkeitä linjauksia tutkimus-, kehittämis- ja...

Kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen – webinaari 6.10.2023

Tervetuloa kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen - webinaariin perjantaina...

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kopiointiluvista sovittu