Tagi: yhteiskunta
Ajankohtaista
Kun vanha maailma ei riitä
Ammattikorkeakoulujen keskeinen tehtävä on työelämän
kehittäminen. Niiden soveltava tutkimus vaikuttaa koulutukseen ja vastaa toimintaympäristön
haasteisiin. Toiminnan pitää lainkin mukaan olla elinkeinorakennetta
uudistavaa. Näiden tehtävien myötä ammattikorkeakoulut ovat...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulujen yhteinen UAS Journal verkkolehti täyttää 10 vuotta!
AMK-verkkolehteä kehitetään muodoiltaan ja sisällöltään vaikuttavammaksi ja kiinnostavammaksi. Tavoitteena on laajentaa sisällöntuottajakuntaa sekä lisätä käyntejä lehden verkkosivuilla.Ammattikorkeakouluilla on keskeinen rooli innovaatio-
ja oppimisen ekosysteemeissä, joissa...
Ajankohtaista
Korkeakoulujen jatkuvalle kurjistumiselle on nyt saatava loppu
Viikon päästä budjettiriihessä päätetään ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen ensi vuoden rahoituksesta. Taso- ja indeksikorotusten eli eurojen lisäksi kyse on korkeakoulujen tehtävien laajentamisesta. Suurin paine kohdistuu opiskelijamäärien lisäämiseen hakijasuman purkamiseksi. Budjettiriihen tuloksen arvioimisessa ratkaisevaksi tulee lisäeurojen ja...
Ajankohtaista
Työn murroksen metataitoja
Työelämän murroksesta, siihen liittyvistä uuden osaamisen tarpeista ja jatkuvasta oppimisesta on tullut kansallisen kilpailukykymme avainsanoja ja yhteiskunnallisia tavoitteita, joiden merkityksestä ja taustatekijöistä vallitsee varsin...
Ajankohtaista
Kysyimme eurovaaliehdokkailta osaamisesta – näin he vastasivat
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ja Sivistystyönantajat kutsuivat eurovaaliehdokkaita mukaan virtuaaliseen vaalipaneeliin kertomaan näkemyksiään osaamisesta, koulutuksesta ja tutkimuksesta. Kysely lähetettiin kahdeksan...
Julkaisut
Panostukset osaamiseen, yrittäjyyteen ja innovaatioihin tukevat rakenne-rahasto-ohjelman yhteiskunnallista vaikuttavuutta
Suomi tarvitsee panostuksia osaamiseen, yrittäjyyteen ja innovaatioihin. Tulevalla rakennerahasto-ohjelmalla onkin tuettava jatkuvan oppimisen eri muotojen kehittämistä, opiskelijalähtöistä yrittäjyyttä ja yritysten kanssa toteutettavia teknologia- ja...
Arenen hallitusohjelmatavoitteet
Tuoreimmat uutiset
Raportit
Opinnäytetöiden eettiset suositukset
Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset
Näihin materiaaleihin on kuvattu ammattikorkeakouluille suositukset...
Blogi
Tradenomeille riittää kysyntää työmarkkinoilla
Treidaaja, dataaja, laskija, bisnestyyppi, asiakkuuspäällikkö, järjestöjyrä, controlleri, founderi, uuäxääjät,...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään etäkokeena 2020
Ammattikorkeakoulut ovat päättäneet, että kevään toisen
yhteishaun AMK-valintakoe järjestetään etäkokeena...
Julkaisut
Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset
Ammattikorkeakouluille on laadittu yhteiset suositukset eettisestä ja hyvän tieteellisen...
Ajankohtaista
Sosionomiksi kannattaa opiskella
Sosionomi on hyvän puolellaSosionomin ja sosiaalialan moniulotteisessa työkentässä
yhteinen nimittäjä...