Tagi: valmistuminen
Ajankohtaista
Insinööriopiskelijat kärsivät opetuksen niukoista resursseista – opiskelijoiden heikot pohjavalmiudet haastavat opetusta
Insinööriopiskelijoiden
läpäisyn haasteita kartoittaneen selvityksen mukaan yli kolmannes alan
opiskelijoista on harkinnut opintojen keskeyttämistä. Opintojen keskeyttämisen
taustalla on suuri joukkoa erilaisia koulutuksen järjestämiseen, osaamiseen,
motivaatioon ja henkilökohtaiseen tilanteeseen...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluaikainen työssäkäynti jatkaa kasvuaan –opintojen keskeyttäminen entistä harvinaisempaa
Ammattikorkeakouluopiskelijoista 59 prosenttia käy töissä opintojen aikana. Työssäkäyvien osuus on kasvanut tasaisesti vuodesta 2015 lähtien. Samaan aikaan tutkinto-opintojen keskeyttäneiden määrä on laskenut edellisvuodesta 7,1 prosenttiin, kertovat Tilastokeskuksen 12.3. julkaisemat koulutustilastot. Korkeakouluopiskelijoiden työssä käyminen opintojen ohessa on...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet lähes täystyöllisyydessä, selviää ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselystä
Ammattikorkeakoulututkinnon viisi
vuotta sitten suorittaneiden työllisyystilanne on erittäin hyvä – viisi vuotta
valmistumisesta vain vajaat kaksi prosenttia on vailla työtä. Ylemmän
ammattikorkeakoulututkinnon ja sosiaali- ja terveysalan tutkinnon
suorittaneiden...
Ajankohtaista
Opetus ammattikorkeakouluissa on muuttunut työelämälähtöisemmäksi
Voimakkaat rahoitusleikkaukset, tulosperusteinen rahoitusmalli ja työelämän muutos ajoivat ammattikorkeakouluja muuttamaan koulutusmenetelmiään läpi koko 2010-luvun. Kehittämisen tulokset näkyvät aiempaa parempana työllistymisenä ja valmistuvien opiskelijoiden antamana...
Ajankohtaista
Kulttuurialan korkeakoulutus turvaa kansallista uudistusvoimaa, esittävät alan kouluttajat
Kulttuurialan
korkeakoulutus on turvattava tulevalla tulossopimuskaudella, esittää Arenen kulttuurialan koulutuksen kehittämisryhmä tiede- ja
kulttuuriministeri Hanna Kososelle osoittamassaan kannanotossaan.
Kulttuurialoille ominainen vuorovaikutus- ja viestintäosaaminen,
yhteisöllisyys, innostaminen, innovointi sekä aineeton...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneiden työllisyysasteen kasvu jatkui vuonna 2018
Tilastokeskus julkaisi tänään vastavalmistuneiden työllisyystilastot vuoden 2018 osalta. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden työllisyysaste jatkoi nousuaan ja on nyt 89 prosenttia. Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneet ovat täystyöllisyydessä. Tilastokeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneiden työllisyysaste...
Arenen hallitusohjelmatavoitteet
Tuoreimmat uutiset
Ajankohtaista
Tradenomista on moneksi
Tradenomit ovat vakiinnuttaneet paikkansa työelämän asiantuntijoina. Tutkintomme antaa monipuoliset mahdollisuudet rakentaa mielenkiintoisia urapolkuja lähes kaikille toimialoille niin palkansaajan kuin yrittäjän roolissa.
Ajankohtaista
Varhaiskasvatuslakia uudistettava lapsen edun mukaisesti – varhaiskasvatuslain tavoitteet edellyttävät lain avaamista
Poikkeuksellisen laaja-alainen järjestöjoukko vaatii varhaiskasvatuslain avaamista.
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen kypsyystasokuvaukset
Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman väliarvioinnin raportti julkaistiin...
Ajankohtaista
Suomen aluekehittäminen hidastuu ministeriön tietoteknisten ongelmien vuoksi
Ammattikorkeakoulut ovat tyrmistyneitä ja äärimmäisen huolissaan tilanteesta, jossa tietoteknisiin syihin vedoten...
Ajankohtaista
Valtiovarainministeriön osaamattomuus tulee yhteiskunnallemme kalliiksi – lyhyt oppimäärä koulutusjärjestelmästämme
Valtiovarainministeriölle tiedoksi, että Suomessa on kaksi korkeakoulusektoria: yliopistot ja...