Tagi: vaikuttaminen

Verkostot voimavarana

Suomalaisten ammattikorkeakoulujen vahvuus on keskinäinen yhteistyö, vaikuttaminen ja edunajaminen yhteisissä asioissa. Ammattikorkeakoulujen kesken toimii useita verkostoja, joista TKI-johdon verkosto on yksi vanhimmista. Sen alkujuuret...

18 järjestöä muistuttaa koulutuksesta hallitusneuvottelijoita: Nyt kirjoitetaan tulevaisuuden otsikot

Neljän seuraavan vuoden aikana määritellään maamme tulevaisuuden suunta. Siksi kasvatuksesta, koulutuksesta, tieteestä ja tutkimuksesta ei voi nyt tinkiä. Opetus- ja koulutusalan sekä tutkimuksen, opiskelijoiden...

Haastetta ja satsausta ammattikorkeakouluihin – TKIO tuottaa tulosta

Eduskuntavaalien alla olisi pitänyt keskustella enemmän koulutuksesta. Aluksi näytti siltä, että teema nousisi esille johtuen edellisten hallitusten tekemistä isoista koulutusleikkauksista. Näin ei kuitenkaan valitettavasti...

Avoimuudella Euroopan johtotähdeksi -vaalipaneeli

CSC – Tieteen tietotekniikan keskus, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ja Eurooppalainen Suomi -yhdistys järjestivät tutkimus- ja koulutuspolitiikkaan keskittyvän paneelikeskustelun Helsingin Eurooppasalissa...

Vanhustenhoidon laittaminen kuntoon edellyttää tuhansien uusien työntekijöiden kouluttamista

-Vanhustenhoidon kriisi osoittaa, että työvoimatarpeeseen vastaaminen vaatii koulutusmäärien kasvattamista, toteaa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen toiminnanjohtaja Petri Lempinen. Esitetty 0,7 hoitajamitoitus edellyttää 4000 uutta työntekijää. Ilman riittävää...

Arene ja STTK: Osaamisen jatkuva kehittäminen oltava aidosti mahdollista kaikille

Sitran tänään julkaisemat Osaamisen aika -teesit jäsentävät hyvin suomalaisten osaamisen ja koulutusjärjestelmämme kehittämishaasteita. Aikuiskoulutuksen uudistamisessa ja työelämässä olevien osaamisen kehittämisessä on päästävä sanoista tekoihin,...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arene hakee EU-asiantuntijaa ammattikorkeakoulujen asialle 

Arene etsii osa-aikaista asiantuntijaa määräaikaiseen ja osa-aikaiseen (50 %)...

Tekoäly mukana ammattikorkeakoulujen arjessa

Katsoin hiljattain lentokoneessa mielenkiintoisen elokuvan After Yang, jossa tekoälyllä...

Arenen lausunto E-kirjeestä koskien komission tiedonantoa kyberturvallisuusakatemioista

Arene pitää Suomen kantaa komission tiedonannosta pääosin hyvänä.Arene pitää...

Ammattikorkeakoulujen hiilijalanjälki -webinaari 11.12.2023 klo 14-15.30

Arenen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden työryhmän hiilijalanjälkilaskenta-alaryhmä järjestää maanantaina...

Opiskelijoiden hyvinvointi on koulutustason noston edellytys

Mielenterveysviikolla ammattikorkeakouluja edustava Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ja siellä opiskelevia...