Tagi: urapolku

3. Sairaanhoitajan monipuoliset urapolut – vieraana Antti Kaskiluoto

Jakson vieraana sairaanhoitajaopiskelija Antti Kaskiluoto. Jaksossa tutustutaan sairaanhoitajan opintoihin ja työllistymismahdollisuuksiin. Mikä sai Antin hakeutumaan opiskelemaan alaa? Millaisen kädenjäljen hän haluaisi jättää työmaailmaan? Millaisen...

Medianomilla on käytännön ote alan työhön

Medianomi voi työskennellä monenlaisissa työtehtävissä. Käytännönläheisen koulutuksen avulla alan töihin on helppo tarttua jo opiskeluaikana. Media-alan ammattilaisia tarvitaan, sillä alan merkitys kasvaa jatkuvasti teknologian...

Restonomit kehittävät vaikuttavaa matkailualaa yhä kestävämmäksi

Matkailu on Suomessa merkittävä vientiala ja työllistäjä. Tilastokeskuksen mukaan ala on palveluviennin sektorilla kolmanneksi suurin ja työllistää yli 140 000 työntekijää. Odotusarvona on, että yksistään...

Ammattikorkeakouluista valmistuneiden urapolkuja selvitetään toista kertaa valtakunnallisesti – lähes 27 000 valmistunutta saa uraseurantakyselyn

Kyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Kyselyn saavat viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet, eli kaikki vuonna 2014 valmistuneet.-Tieto korkeakoulutettujen työurien...

Työ ja oppiminen korkeakouluissa

Työn ja oppimisen suhde on uudessa vaiheessa. Joka toinen korkeakouluopiskelija käy säännöllisesti työssä opintojen aikana. Tyypillistä suomalaisille korkeakouluopiskelijoille on työskentely opintoja vastaavalla alalla lukukauden...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Opinnäytetöiden eettiset suositukset

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset Näihin materiaaleihin on kuvattu ammattikorkeakouluille suositukset...

Tradenomeille riittää kysyntää työmarkkinoilla

Treidaaja, dataaja, laskija, bisnestyyppi, asiakkuuspäällikkö, järjestöjyrä, controlleri, founderi, uuäxääjät,...

Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään etäkokeena 2020

Ammattikorkeakoulut ovat päättäneet, että kevään toisen yhteishaun AMK-valintakoe järjestetään etäkokeena...

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset

Ammattikorkeakouluille on laadittu yhteiset suositukset eettisestä ja hyvän tieteellisen...

Sosionomiksi kannattaa opiskella

Sosionomi on hyvän puolellaSosionomin ja sosiaalialan moniulotteisessa työkentässä yhteinen nimittäjä...