Tagi: ura

Akava ja Arene: Ammattikorkeakoulutus tarjoaa monipuoliset lähtökohdat työuralle EU:hun

EU-urille tarvitaan enemmän suomalaisia hakijoita, ja hakijoiksi kaivataan monipuolisista lähtökohdista ja opintotaustoista tulevia osaajia, korostavat Akava ja Arene. Myös ammattikorkeakouluista valmistuneiden kannattaa kiinnostua EU:n...

Tradenomista on moneksi

Tradenomit ovat vakiinnuttaneet paikkansa työelämän asiantuntijoina. Tutkintomme antaa monipuoliset mahdollisuudet rakentaa mielenkiintoisia urapolkuja lähes kaikille toimialoille niin palkansaajan kuin yrittäjän roolissa.

Ammattikorkeakouluista valmistuneiden uraseurantakysely käynnistyy – yli 27 600 valmistunutta saa vastattavakseen kyselyn

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä sekä työuran kokonaisuudesta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Kyselyn saavat kaikki viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet, eli vuonna 2017 valmistuneet. Uraseurantakysely...

Haluaisitko sinä rakentaa urasi yksilöiden ja yhteisöjen kasvun ja kehityksen edistämiselle? – Yhteisöpedagogiksi opiskelu kannattaa!

Yhteisöpedagogit ovat nuoriso- ja järjestöalan moniosaajia ja (työ)yhteisöjen näkemyksellisiä kehittäjiä, joita yhdistää kyky ymmärtää ihmisiä kehittyvinä yksilöinä ja yhteisöjensä aktiivisina jäseninä. Yhteisöpedagogiksi opiskelemalla hankit...

Medianomilla on käytännön ote alan työhön

Medianomi voi työskennellä monenlaisissa työtehtävissä. Käytännönläheisen koulutuksen avulla alan töihin on helppo tarttua jo opiskeluaikana. Media-alan ammattilaisia tarvitaan, sillä alan merkitys kasvaa jatkuvasti teknologian...

2. Insinööreille riittää kysyntää työmarkkinoilla – vieraana Milka Viita

Jakson vieraana insinöörialumni Milka Viita. Jaksossa tutustutaan insinöörin tutkintoon ja valmistumisen jälkeisiin urapolkuihin. Kuinka Milka päätyi opiskelemaan insinööriksi ammattikorkeakouluun? Mikä jäi parhaiten mieleen ammattikorkeakoulusta?...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...