Tagi: työllisyys

Mentorointi voi estää kansainvälisen osaajan katoamisen työmarkkinoiltamme

Tutkimukset osoittavat, että ulkomaalaistaustaisilla opiskelijoilla on kantaväestöä enemmän haasteita löytää koulutustaan ja osaamistaan vastaavaa työtä Suomessa. Miten voimme edistää ja tukea heidän työllistymistään parhaiten...

Korona ei juurikaan hidastanut ammattikorkeakoulusta valmistuneiden työllisyyttä

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet työllistyivät vuonna 2020 erinomaisesti koronapandemiasta huolimatta. Tilastokeskuksen mukaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 93 prosenttia ja AMK-tutkinnon suorittaneista 86 prosenttia oli työllisiä vuosi valmistumisen...

Ammattikorkeakouluista valmistuneiden uraseurantakysely käynnistyy – yli 27 000 valmistunutta saa vastattavakseen kyselyn

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä, työuran kokonaisuudesta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Kyselyn saavat kaikki viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet, eli vuonna 2016 valmistuneet. Uraseurantakysely tarjoaa ajantasaista...

Puolustan ammattikorkeakouluja, koska Suomi tarvitsee niitä

Historiani koulutuspolitiikan parissa on osapuilleen yhtä pitkä kuin ammattikorkeakoulujen. 90-luvun lopussa vastustimme opiskelijaliikkeessä vahvalla mutulla ammattikorkeakouluja. Vieläkin hävettää. Viestimme oli muun muassa sen hämmästely, kuinka ihmeessä...

Arene lausui jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksesta

Lakiesitys paljastaa, ettei koulutusjärjestelmän nykyinen ohjausmalli vastaa yhteiskunnan moninaisiin osaamiseen tarpeisiin. Hallituksen esityksen perusteluissa pitäisi paremmin perustella, miksi uusi organisaatio tehtävineen on parempi vaihtoehto...

Arene lausui jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksesta

Lakiesitys paljastaa, ettei koulutusjärjestelmän nykyinen ohjausmalli vastaa yhteiskunnan moninaisiin osaamiseen tarpeisiin. Hallituksen esityksen perusteluissa pitäisi paremmin perustella, miksi uusi organisaatio tehtävineen on parempi vaihtoehto...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...