Tagi: toinen aste

Arenen lausui toisen asteen koulutuksen kehittämishankkeeseen liittyvistä säädösmuutoksista

Arene pitää oppivelvollisuuskoulutuksen ja jatkuvan oppimisen eriyttämistä rahoitusmallissa perusteltuna. Oppivelvollisten koulutuksen laadun turvaaminen edellyttää vankkaa perusrahoitusta. Rahoitusten eriyttäminen mahdollistaa myös ammatillisen koulutuksen jatkuvan oppimisen...

Uudistuuko koulutus työn murroksen tahdissa?

Vuosikymmeniä jatkunut työn digitalisaatio on muuttanut monia ammatteja ja toimialoja syvällisesti. Monet peruskäsitteemme, kuten työn tekemisen paikka ja sen mittaaminen tunteina, ovat muuttuneet hetkessä...

Miksi tutkinnon suorittaneet nuoret aikuiset eivät jatka opintoja tai työllisty?

Miksi toisen asteen tutkinnon suorittaneet nuoret aikuiset eivät jatka opintoja tai työllisty? Vuonna 2017 koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oli 75 515 nuorta aikuista. Tähän NEET*-ryhmään...

Ylioppilastutkinnon merkitys korostuu korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa

Arene tukee ylioppilastutkintoa koskevan lainsäädännön uudistamisesta esitettyjä muutoksia. Ylioppilastutkinnon merkitys korostuu korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa tulevaisuudessa. Monet lakiluonnoksessa ylioppilastutkintoon esitetyt muutokset tukevat tätä. Esitykset vahvistavat yleistä jatko-opintovalmiutta...

Lukiokoulutuksen mahdollistettava kelpoisuus korkeakouluopintoihin

Arene esittää, että uudessa lukiolaissa säädetyn lukiokoulutuksen ja korkeakoulujen yhteistyövelvoitteen pitää näkyä valtioneuvoston asetuksessa lukiokoulutuksesta. Arene pitää tärkeänä, että lukiokoulutus antaa laaja-alaisen yleissivistyksen ja korkeatasoisen...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Taitaja2026 tarjoaa suoran väylän ammattikorkeakouluopintoihin

Taitaja2026-kilpailun finaalissa menestyneet ammattikoululaiset voivat hakea kilpailutulostensa perusteella suoraan...

Brobyggare mot både nationella och internationella arenor

När de studerande tar sin examen lämnar de inte...

Mahdollistava visio

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyö on kääntynyt tarvittavien tavoitteiden määrittelyyn....

Akava ja Arene: Ammattikorkeakoulujen asemaa pitää vahvistaa osana korkeakoulujärjestelmää  

Suomessa valmistellaan uutta visiota korkeakoulutukselle ja tutkimukselle. Akava ja...