Tagi: Tilastokeskus
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulutus työllistää erinomaisesti
Vuonna 2019 korkeakoulututkinnon suorittaneet työllistyivät erinomaisesti. Tilastokeskuksen mukaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 95 prosenttia, AMK-tutkinnon suorittaneista oli 89 prosenttia ja yliopiston ylemmän tutkinnon suorittaneista 88 prosenttia oli työllisiä vuosi tutkinnon suorittamisen...
Ajankohtaista
Kannanotto: Opinto-oikeus korkeakoulussa ei saa olla este työttömyysetuuden saamiselle lomautus- ja irtisanomistilanteessa
Osa TE-toimistoista edellyttää koronaviruspandemian vuoksi lomautetuiksi tai irtisanotuiksi tulleita opiskelijoita eroamaan tutkinto-opinnoistaan työttömyysetuuden myöntämisen ehtona. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene pitää linjausta kohtuuttomana opiskelijoiden, korkeakoulujen ja yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Koronaviruksen talousvaikutukset eivät poista osaajapulaa Suomesta. Tämän...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluaikainen työssäkäynti jatkaa kasvuaan –opintojen keskeyttäminen entistä harvinaisempaa
Ammattikorkeakouluopiskelijoista 59 prosenttia käy töissä opintojen aikana. Työssäkäyvien osuus on kasvanut tasaisesti vuodesta 2015 lähtien. Samaan aikaan tutkinto-opintojen keskeyttäneiden määrä on laskenut edellisvuodesta 7,1 prosenttiin, kertovat Tilastokeskuksen 12.3. julkaisemat koulutustilastot. Korkeakouluopiskelijoiden työssä käyminen opintojen ohessa on...
Ajankohtaista
Korkeakoulut tarvitsevat lisää kannusteita yhteistyöhön
Korkeakoulujen välistä yhteistyötä on lisättävä tutkintokoulutuksessa ja koulutuksen kehittämisessä, esittävät koulutusalakohtaiset arviointiryhmät. Arvioijat suhtautuivat kriittisesti tutkintokoulutuksen aloituspaikkojen kasvattamiseen, joka on keskeisesti esillä korkeakoulujen tulossopimusneuvotteluissa....
Ajankohtaista
Kulttuurialan korkeakoulutus turvaa kansallista uudistusvoimaa, esittävät alan kouluttajat
Kulttuurialan
korkeakoulutus on turvattava tulevalla tulossopimuskaudella, esittää Arenen kulttuurialan koulutuksen kehittämisryhmä tiede- ja
kulttuuriministeri Hanna Kososelle osoittamassaan kannanotossaan.
Kulttuurialoille ominainen vuorovaikutus- ja viestintäosaaminen,
yhteisöllisyys, innostaminen, innovointi sekä aineeton...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneiden työllisyysasteen kasvu jatkui vuonna 2018
Tilastokeskus julkaisi tänään vastavalmistuneiden työllisyystilastot vuoden 2018 osalta. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden työllisyysaste jatkoi nousuaan ja on nyt 89 prosenttia. Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneet ovat täystyöllisyydessä. Tilastokeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneiden työllisyysaste...
Arenen hallitusohjelmatavoitteet
Tuoreimmat uutiset
Ajankohtaista
Korkeakoulujen aloituspaikkarahat annettava ammattikorkeakouluille
Hallitus pitää ammattikorkeakoulut juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Suurin...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulut: Suomessa ei ole yhtään tilaa suvaitsemattomuudelle ja syrjinnälle
Ammattikorkeakouluissa syksyllä 2023 alkaviin opintoihin on paikan vastaanottanut lähes...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakouluilla ratkaisevin rooli koulutustason nostossa
OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) julkaisi taas vertailutiedot...
Ajankohtaista
Budjettiriihessä vahvistettava ammattikorkeakoulujen tutkimusta ja koulutusta
Hallituksen budjettineuvotteluissa tehdään todella tärkeitä linjauksia tutkimus-, kehittämis- ja...
Ajankohtaista
Kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen – webinaari 6.10.2023
Tervetuloa kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen - webinaariin perjantaina...