Tagi: terveys- ja hyvinvointiala
Ajankohtaista
Ammattikorkeakouluille rahoitus 822 lisäaloituspaikkaan vuonna 2022 alkaviin koulutuksiin
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on linjannut yli 2000 aloituspaikan lisäämisestä korkeakouluihin ympäri Suomea. Ammattikorkeakoulut saavat yhteensä 822 aloituspaikka. Yliopistojen aloituspaikkamääriä kasvatetaan 1 469 lisäaloituspaikalla....
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulutus työllistää erinomaisesti
Vuonna 2019 korkeakoulututkinnon suorittaneet työllistyivät erinomaisesti. Tilastokeskuksen mukaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 95 prosenttia, AMK-tutkinnon suorittaneista oli 89 prosenttia ja yliopiston ylemmän tutkinnon suorittaneista 88 prosenttia oli työllisiä vuosi tutkinnon suorittamisen...
Ajankohtaista
Kansainväliseen vaihtoon osallistuminen vähentynyt 17 prosenttia huippuvuodesta 2012
Korkeakouluopiskelijoiden osallistuminen opiskelu- tai harjoittelujaksoihin ulkomailla on vähentynyt vuodesta 2012. Erityisesti pitkissä yli kolmen kuukauden jaksoissa on tapahtunut suuri pudotus vuodesta 2016, kun niihin osallistuvien opiskelijoiden määrä on...
Arenen hallitusohjelmatavoitteet
Tuoreimmat uutiset
Ajankohtaista
Arene lausui opintososiaalisten etuuksien ja asumistuen indeksitarkistuksista vuosille 2024-2027
Arene suhtautuu kriittisesti hallituksen esityksestä jäädyttää opintotukilain mukaisen opintoraha...
Ajankohtaista
Korkeakoulujen aloituspaikkarahat annettava ammattikorkeakouluille
Hallitus pitää ammattikorkeakoulut juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Suurin...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulut: Suomessa ei ole yhtään tilaa suvaitsemattomuudelle ja syrjinnälle
Ammattikorkeakouluissa syksyllä 2023 alkaviin opintoihin on paikan vastaanottanut lähes...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakouluilla ratkaisevin rooli koulutustason nostossa
OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) julkaisi taas vertailutiedot...
Ajankohtaista
Budjettiriihessä vahvistettava ammattikorkeakoulujen tutkimusta ja koulutusta
Hallituksen budjettineuvotteluissa tehdään todella tärkeitä linjauksia tutkimus-, kehittämis- ja...