Tagi: rahoitusmalli

Unifi, Arene ja Sivista: Korkeakoulujen rahoitusmallit uudistuvat vuosille 2025–2028 

Korkeakoulujen rahoitusmallien uudistamista valmistellut työryhmä luovuttaa raporttinsa opetus- ja kulttuuriministeriölle tänään perjantaina. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmalleissa ovat laskennalliset tulosindikaattorit, joilla kohdennetaan noin 2,8 miljardin...

Arenen lausui toisen asteen koulutuksen kehittämishankkeeseen liittyvistä säädösmuutoksista

Arene pitää oppivelvollisuuskoulutuksen ja jatkuvan oppimisen eriyttämistä rahoitusmallissa perusteltuna. Oppivelvollisten koulutuksen laadun turvaaminen edellyttää vankkaa perusrahoitusta. Rahoitusten eriyttäminen mahdollistaa myös ammatillisen koulutuksen jatkuvan oppimisen...

Arene lausui koulutuksen järjestämisvelvollisuuden rajoituksista koronaviruksen aikana

Arene kannattaa OKM:n esittämiä rajoituksia varhaiskasvatuksen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestämisvelvollisuuteen koronatilanteen vuoksi. Esitetyn valtioneuvoston asetuksen mukaan ammattikorkeakouluilla ei olisi asetuksen voimassa-oloaikana velvollisuutta järjestää tutkintoon johtavia...

Sitä tehdään mitä rahoitetaan – rahoitusmallin ohjausvaikutus korkeakoulun strategiaa suurempi AMK-barometrin mukaan

Opetus- ja kulttuuriministeriön käyttämä rahoitusmalli on tärkein ammattikorkeakoulujen toimintaa ohjaava tekijä tänään julkaistun Ammattikorkeakoulubarometrin mukaan. Vastaajista 78 prosenttia nosti rahoitusmallin kahden eniten ohjaavan tekijän joukkoon. Barometriin vastasi 60 ammattikorkeakoulujen...

Ammattikorkeakoulubarometri 2020

Ammattikorkeakoulubarometrillä haluttiin selvittää muun muassa miten vastaajat näkevät ammattikorkeakoulujen tulevaisuuden tai mitkä asiat ohjaavat ammattikorkeakoulujen toimintaan. Tutustu Ammattikorkeakoulubarometriin alla olevasta linkistä. Vuoden 2019 lopulla...

Korkeakoulut tarvitsevat lisää kannusteita yhteistyöhön

Korkeakoulujen välistä yhteistyötä on lisättävä tutkintokoulutuksessa ja koulutuksen kehittämisessä, esittävät koulutusalakohtaiset arviointiryhmät. Arvioijat suhtautuivat kriittisesti tutkintokoulutuksen aloituspaikkojen kasvattamiseen, joka on keskeisesti esillä korkeakoulujen tulossopimusneuvotteluissa....

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Olethan sinäkin vuoden opettaja?

SAMOK valitsee vuoden AMK-opettajan keväisin ja valinta julkistetaan valtakunnallisilla...

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...