Tagi: lukio
Ajankohtaista
Koulutusjärjestelmän tuottamat geneeriset taidot vaihtelevat merkittävästi
Korkeakouluopiskelijoiden geneeristen taitojen tasossa on vielä kehittämisen varaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan ammattikorkeakouluopiskelijoiden geneeristen taitojen lähtötaso on yliopisto-opiskelijoita heikompi. Opintonsa aloittavien korkeakouluopiskelijoiden osaamiseen eniten vaikuttavat...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluaikainen työssäkäynti jatkaa kasvuaan –opintojen keskeyttäminen entistä harvinaisempaa
Ammattikorkeakouluopiskelijoista 59 prosenttia käy töissä opintojen aikana. Työssäkäyvien osuus on kasvanut tasaisesti vuodesta 2015 lähtien. Samaan aikaan tutkinto-opintojen keskeyttäneiden määrä on laskenut edellisvuodesta 7,1 prosenttiin, kertovat Tilastokeskuksen 12.3. julkaisemat koulutustilastot. Korkeakouluopiskelijoiden työssä käyminen opintojen ohessa on...
Julkaisut
Ammattikorkeakoulubarometri 2020
Ammattikorkeakoulubarometrillä haluttiin selvittää muun muassa miten vastaajat näkevät ammattikorkeakoulujen tulevaisuuden tai mitkä asiat ohjaavat ammattikorkeakoulujen toimintaan. Tutustu Ammattikorkeakoulubarometriin alla olevasta linkistä.Vuoden 2019 lopulla...
Ajankohtaista
Lukiolaisten korkeakouluopinnot vaikuttavat merkittävästi jatko-opintovalintoihin
Lukio-opintojen aikaiset korkeakouluopinnot vaikuttavat lukiolaisten tuleviin jatko-opintovalintoihin. Korkeakoulujen ja lukioiden välinen yhteistyö on yleistä, mutta edelleen varsin epäsystemaattista ja koordinoimatonta, kertoo viime viikolla julkaistu valtioneuvoston TEAS-hankkeen loppuraportti Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö. Yhteistyö...
Blogi
Ketä koulutamme tulevaisuudessa?
Lasten ja nuorten määrä vähenee. Tämä on keskeinen tulkinta tuoreesta väestöennusteesta. Edellisen vuoden 2015 väestöennusteen mukaan työikäisen väestön odotettiin kasvavan vain joka kuudessa kunnassa....
Blogi
Mitä niillä on juomavedessä?
Vaasassa ollaan totuttu ajattelemaan eri lailla. Ja ennen kaikkea yhdessä. Kun tiedetään että vaasalaisteollisuus tarvitsisi vuosittain 200-300 insinööriä enemmän kuin mitä kaupungin korkeakoulut voivat...
Arenen hallitusohjelmatavoitteet
Tuoreimmat uutiset
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulut varmistavat koulutuksen kehittämisellä eturivin paikan vihreän siirtymän tekijöinä – julkaisevat Kestävän ammattikorkeakoulutuksen oppaan
Suomalaiset ammattikorkeakoulut ovat sitoutuvat kouluttamaan asiantuntijoita, joilla on erinomaiset...
Ajankohtaista
Tradenomista on moneksi
Tradenomit ovat vakiinnuttaneet paikkansa työelämän asiantuntijoina. Tutkintomme antaa monipuoliset mahdollisuudet rakentaa mielenkiintoisia urapolkuja lähes kaikille toimialoille niin palkansaajan kuin yrittäjän roolissa.
Ajankohtaista
Varhaiskasvatuslakia uudistettava lapsen edun mukaisesti – varhaiskasvatuslain tavoitteet edellyttävät lain avaamista
Poikkeuksellisen laaja-alainen järjestöjoukko vaatii varhaiskasvatuslain avaamista.
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen kypsyystasokuvaukset
Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman väliarvioinnin raportti julkaistiin...
Ajankohtaista
Suomen aluekehittäminen hidastuu ministeriön tietoteknisten ongelmien vuoksi
Ammattikorkeakoulut ovat tyrmistyneitä ja äärimmäisen huolissaan tilanteesta, jossa tietoteknisiin syihin vedoten...