Tagi: korkeakoulutus
Ajankohtaista
Miten Suomi tekisi ammattikorkeakoulujen kaltaisen tuottavuusloikan?
Ammattikorkeakoulut ovat pystyneet siihen, mihin muu Suomi ei eli tuottavuuden kasvattamiseen. Suomen työn tuottavuuden kasvu 2022 oli 0,2 prosenttia (Global Innovation Index, 2022). Olimme...
Ajankohtaista
Strategisella otteella kohti yhä vahvempia ammattikorkeakouluja
Ammattikorkeakoulut ovat kehittyneet viime vuosina voimakkaasti, ja kehitys kulkee yhä kunnianhimoisempaan suuntaan.Kehitys vaatii tahtoa, visiota ja pitkäjänteisyyttä. Uskoa johonkin,
joka ylittää annetut rajat. Uskoa...
Ajankohtaista
Hyvinvointialueiden menestys ei ratkea vanhoilla osaamisilla
Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto sekä pelastusala elävät todeksi nyt Suomen historian suurinta sote-alan muutosta ja murrosta. Sote-uudistus on vihdoinkin totta. Kun itse opiskelin 1990-luvulla hoitotyötä,...
Ajankohtaista
Maahanmuuttoviraston lisäksi myös ulkoministeriö on tulppa kansainvälisten opiskelijoiden maahantulossa
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n ammattikorkeakouluille tekemän kyselyn mukaan edelleen merkittävä osa kevään 2022 aikana Suomeen opiskelemaan valituista ulkomaalaisista opiskelijoista ei ole päässyt Suomeen. Syynä...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakouluilla korvaamaton vaikutus alueiden elinvoimaan ja työllisyyteen
Ammattikorkeakouluilla on monipuolinen rooli ja lakisääteinen tehtävä alueiden kehittämisessä. Vaikuttavuus syntyy korkeakouluista alueille jäävistä osaajista sekä monipuolisesta tutkimuksesta ja kehittämisestä. Aluepäättäjien tulisi herätä ja...
Ajankohtaista
Vuoden Alumnit ovat tärkeitä ammattikorkeakoulutuksen lähettiläitä
Jo yhä useampi ammattikorkeakoulu valitsee vuosittain alumniensa keskuudesta niin kutsutun Vuoden Alumnin. Tunnustuksen saaja on perinteisesti alallaan ansioitunut henkilö, joka omalla esimerkillään tuo näkyviin...
Arenen hallitusohjelmatavoitteet
Tuoreimmat uutiset
Raportit
Opinnäytetöiden eettiset suositukset
Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset
Näihin materiaaleihin on kuvattu ammattikorkeakouluille suositukset...
Blogi
Tradenomeille riittää kysyntää työmarkkinoilla
Treidaaja, dataaja, laskija, bisnestyyppi, asiakkuuspäällikkö, järjestöjyrä, controlleri, founderi, uuäxääjät,...
Ajankohtaista
Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään etäkokeena 2020
Ammattikorkeakoulut ovat päättäneet, että kevään toisen
yhteishaun AMK-valintakoe järjestetään etäkokeena...
Julkaisut
Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset
Ammattikorkeakouluille on laadittu yhteiset suositukset eettisestä ja hyvän tieteellisen...
Ajankohtaista
Sosionomiksi kannattaa opiskella
Sosionomi on hyvän puolellaSosionomin ja sosiaalialan moniulotteisessa työkentässä
yhteinen nimittäjä...