Tagi: Keijo Hämäläinen

Järjestöt odottavat parlamentaariselta TKI-työltä tuloksia – ”Näillä viidellä keinolla Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminta vahvistuu”

Järjestöt vaativat pikaisia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi. Järjestöt ovat laatineet viiden tavoitteen listan, joilla Suomen TKI-toiminta saadaan kasvuun kohti 4 prosentin tavoitetta.Suomen...

Uusien opiskelijoiden määrä korkeakouluissa kasvaa tänä syksynä reippaasti – näin rehtorit varautuvat lukukauden käynnistämiseen poikkeuksellisissa oloissa

Korkeakoulujen syyslukukausi käynnistyy tilanteessa, jossa koronaviruksen toinen aalto on rantautunut Suomeen. Kampuksilla samaan aikaan olevien opiskelijoiden ja henkilökunnan määrää rajoitetaan ns. hybridimalleilla, joissa osa...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arene lausui opintososiaalisten etuuksien ja asumistuen indeksitarkistuksista vuosille 2024-2027

Arene suhtautuu kriittisesti hallituksen esityksestä jäädyttää opintotukilain mukaisen opintoraha...

Korkeakoulujen aloituspaikkarahat annettava ammattikorkeakouluille

Hallitus pitää ammattikorkeakoulut juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Suurin...

Ammattikorkeakoulut: Suomessa ei ole yhtään tilaa suvaitsemattomuudelle ja syrjinnälle

Ammattikorkeakouluissa syksyllä 2023 alkaviin opintoihin on paikan vastaanottanut lähes...

Ammattikorkeakouluilla ratkaisevin rooli koulutustason nostossa 

OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) julkaisi taas vertailutiedot...

Budjettiriihessä vahvistettava ammattikorkeakoulujen tutkimusta ja koulutusta

Hallituksen budjettineuvotteluissa tehdään todella tärkeitä linjauksia tutkimus-, kehittämis- ja...