Tagi: haaste

Työn murroksen metataitoja

Työelämän murroksesta, siihen liittyvistä uuden osaamisen tarpeista ja jatkuvasta oppimisesta on tullut kansallisen kilpailukykymme avainsanoja ja yhteiskunnallisia tavoitteita, joiden merkityksestä ja taustatekijöistä vallitsee varsin...

Miksi tutkinnon suorittaneet nuoret aikuiset eivät jatka opintoja tai työllisty?

Miksi toisen asteen tutkinnon suorittaneet nuoret aikuiset eivät jatka opintoja tai työllisty? Vuonna 2017 koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oli 75 515 nuorta aikuista. Tähän NEET*-ryhmään...

Ketä koulutamme tulevaisuudessa?

Lasten ja nuorten määrä vähenee. Tämä on keskeinen tulkinta tuoreesta väestöennusteesta. Edellisen vuoden 2015 väestöennusteen mukaan työikäisen väestön odotettiin kasvavan vain joka kuudessa kunnassa....

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Korkeakoulujen aloituspaikkarahat annettava ammattikorkeakouluille

Hallitus pitää ammattikorkeakoulut juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Suurin...

Ammattikorkeakoulut: Suomessa ei ole yhtään tilaa suvaitsemattomuudelle ja syrjinnälle

Ammattikorkeakouluissa syksyllä 2023 alkaviin opintoihin on paikan vastaanottanut lähes...

Ammattikorkeakouluilla ratkaisevin rooli koulutustason nostossa 

OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) julkaisi taas vertailutiedot...

Budjettiriihessä vahvistettava ammattikorkeakoulujen tutkimusta ja koulutusta

Hallituksen budjettineuvotteluissa tehdään todella tärkeitä linjauksia tutkimus-, kehittämis- ja...

Kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen – webinaari 6.10.2023

Tervetuloa kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen - webinaariin perjantaina...