Tagi: Elina Sojonen

Järjestöt odottavat parlamentaariselta TKI-työltä tuloksia – ”Näillä viidellä keinolla Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminta vahvistuu”

Järjestöt vaativat pikaisia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi. Järjestöt ovat laatineet viiden tavoitteen listan, joilla Suomen TKI-toiminta saadaan kasvuun kohti 4 prosentin tavoitetta. Suomen...

Ehdotukset jatkuvan oppimisen kehittämiseksi ammattikorkeakouluissa

Rehtori Jari Multisillan johtama valmisteluryhmä ehdottaa, että ammattikorkeakoulut kehittäisivät yhdessä jatkuvan oppimisen tuotteita ja palveluita. Ehdotukset liittyvät osaamisen tunnistamiseen, työn ohessa oppimisen järjestelyihin ja eri laajuisten osaamiskokonaisuuksien...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...