Tagi: arenen lausunto

Arene lausui ulkomaalaislain muuttamisesta

Arene pitää esitystä tarpeellisena. Toimet kansainvälisten opiskelijoiden ja henkilöstön maahantulon prosessien nopeuttamiseksi ovat välttämättömiä, jotta muut keinot tuottavat tulosta. Nykyisin opiskelijalla saattaa mennä lukukausi...

Arene lausui opintotukilain muuttamisesta

Arene katsoo, että esitetty muutos opiskelijoiden tulorajoihin on kaksijakoinen esitys. Työllisyyden näkökulmasta on perusteltua kannustaa opiskelijoita nykyistä enemmän työntekoon opiskeluiden ohessa. Toisaalta työnteon lisääntymisellä...

Arenen lausui toisen asteen koulutuksen kehittämishankkeeseen liittyvistä säädösmuutoksista

Arene pitää oppivelvollisuuskoulutuksen ja jatkuvan oppimisen eriyttämistä rahoitusmallissa perusteltuna. Oppivelvollisten koulutuksen laadun turvaaminen edellyttää vankkaa perusrahoitusta. Rahoitusten eriyttäminen mahdollistaa myös ammatillisen koulutuksen jatkuvan oppimisen...

Arenen lausunto tekijänoikeuslain muuttamisesta

Hallituksen esitys on muuttunut merkittävästi ministeriön lausuntovaiheessa olleesta esityksestä. Esitys on edennyt ammattikorkeakoulujen näkökulmasta huonompaan suuntaan.Korkeakoulujen opetustoimintaa ei ole huomioitu lakiesityksen vaikutusarvioinnissa kustannusten tai opettajien työtehtävien muutoksia...

Arene lausui kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain muuttamisesta

Lakiesityksessä on ammattikorkeakoulujen kannalta useita erinomaisia ja tarpeellisia esityksiä. Oleskeluvan saamisen mahdollisuus koko tutkinnon ajaksi on merkittävä parannus nykytilaan. Esityksessä on olennaisen tärkeää, että...

Ammattikorkeakoulut ratkaisevat Suomen tulevaisuuden viisi viheliäisintä haastetta

Jos ammattikorkeakouluja ei olisi, ne luotaisiin nyt. Suomalaisen yhteiskunnan viheliäiset ongelmat huutavat ammattikorkeakoulujen ja sieltä valmistuneiden osaamista. Tällaiset terveiset menivät tänään ammattikorkeakouluilta eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle....

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...