Tagi: Arenen blogi

Euroopan paras sosiaalinen innovaatio syntyi ammattikorkeakoulussa

Ammattikorkeakoulut toimivat työelämän organisaatioiden merkittävinä kumppaneina, kun ne etsivät uudenlaisia tutkimusperusteisia ratkaisuja. Kumppanuus on vastavuoroista ja kaikkia osapuolia hyödyttävää. Ammattikorkeakoulujen tulee hoksauttaa verkostojaan kumppanuuden tarjoamista mahdollisuuksista. Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteisellä...

Korkeakoulutuksen digivisio on muutakin kuin digiä

Kaikki suomalaiset korkeakoulut ovat yhdessä rakentamassa osaamisen ekosysteemiä, jossa jokainen voi helposti ja joustavasti hankkia osaamista muuttuvan työelämän tarpeisiin. Valmista pitäisi olla vuonna 2030....

Suomi tarvitsee nyt tutkimuksen ja toimijuuden yhdistäjiä – eli ammattikorkeakouluja

Poliittisilla päättäjillä on nyt Suomessa vahva jaettu näkemys, että tarvitsemme lisää rahaa tutkimiseen, kehittämiseen ja innovointiin. Enemmän rahaa siihen on käytettävä sekä valtion että...

Miksi Suomessa ei ole korkeakoulutuksen duaalimallia?

Jos uskoo hallitusohjelmia, selontekoja, kehittämissuunnitelmia, visioita ja tiekarttoja, voi luulla, että Suomessa olisi käytössä korkeakoulutuksen duaalimalli. Silloinhan meillä olisi ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toisiaan täydentävä...

Takana ensimmäinen vuosi koronaa

Suomen sulku kuulostaa korvassa jatkosodan viimeiseltä puolustustaistelulta itsenäisen isänmaan ja kansakunnan olemassaolon turvaamiseksi. Niin vakavassa tilanteessa emme onneksi nyt ole. Terminä sulku kuitenkin viestii kansalle tilanteen...

Osaamisen korkeaveisu

Korkea osaaminen on muodostunut erittäin paljon käytetyksi sanonnaksi, joka löytyy melkein kaikista kehitykseen liittyvistä strategisista julistuksista ja kannanotoista.Keskustellessani ihmisten kanssa törmään usein näkemykseen, että...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Opinnäytetöiden eettiset suositukset

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset Näihin materiaaleihin on kuvattu ammattikorkeakouluille suositukset...

Tradenomeille riittää kysyntää työmarkkinoilla

Treidaaja, dataaja, laskija, bisnestyyppi, asiakkuuspäällikkö, järjestöjyrä, controlleri, founderi, uuäxääjät,...

Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään etäkokeena 2020

Ammattikorkeakoulut ovat päättäneet, että kevään toisen yhteishaun AMK-valintakoe järjestetään etäkokeena...

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset

Ammattikorkeakouluille on laadittu yhteiset suositukset eettisestä ja hyvän tieteellisen...

Sosionomiksi kannattaa opiskella

Sosionomi on hyvän puolellaSosionomin ja sosiaalialan moniulotteisessa työkentässä yhteinen nimittäjä...