Savonia: Tarun uratarina – Oman osaamisen ylläpitoa läpi työelämän

Olen ollut työelämässä varsin monenlaisissa tehtävissä ja yrityksissä jo kolme vuosikymmentä. Muutos työelämässä ei ole koskaan ollut niin mittavaa ja vauhdikasta kuin se nykypäivänä on. Opiskelin jo edellisen työni ohella Savonia-ammattikorkeakoulussa monimuoto-opiskelijana, ja valmistuin taloushallinnon ja rahoituksen tradenomiksi vuonna 2008. Valmistumiseni jälkeen vaihdoin työpaikkaa ja siirryin vähitellen kansainvälisen yrityksen operatiivisesta toiminnasta taloushallinnon tehtäviin: ensin assistentiksi, sitten controlleriksi ja lopulta talouspäälliköksi.

Muutama vuosi meni muutosten myllerryksessä ja itseni kehittämisessä töiden kautta. Halusin kuitenkin edelleen kehittää osaamistani ja pohdin pitkään jatko-opiskeluihin hakeutumista joko yliopiston taloustieteelliseen tiedekuntaan tai ammattikorkeakouluun.

Keväällä 2015 päädyin hakemaan Savonia-ammattikorkeakoulun Liiketoiminnan kehittämisen tutkinto-ohjelmaan (ylempi AMK), sillä kurssitarjonta vaikutti mielenkiintoiselta ja opiskelutapa (monimuotototeutus) oli helpompi sovittaa työn oheen kuin yliopisto-opinnot.

Toimiva toteutustapa työssäkäyvälle

Opiskeluni alkoi syksyllä 2015 ja jo ensimmäisestä kurssista (joka ei muuten ollut yhtään vähempää kuin ”Strateginen ajattelu ja toimialan tulevaisuus”) lähtien opiskelu Savoniassa oli todella mukavaa vaihtelua ja toi positiivisen vireen myös omaan tekemiseen. Opinnot oli järjestetty niin, että lähipäivät olivat noin kerran kuukaudessa perjantaisin ja lauantaisin, mikä mahdollisti niihin osallistumisen kiireisen työn ohella – iltatunneille olisi ollut todella hankala ennättää.

Olin erityisen ilahtunut tavasta toteuttaa opinnot; vain yhdellä kurssilla oli lopputentti ja muut opinnot suoritettiin kirjoittamalla melko laajoja oppimistehtäviä, jolloin opinnoista sai irti konkreettisia, sovellettavissa olevia ideoita sen sijaan, että olisi ulkoa päntännyt teoriaa, jonka unohtaa heti tentin jälkeen.

Kohti onnistumisen iloa

Opinnoissa kaikkein haastavinta itselleni oli opinnäytetyön aiheen ja riittävän ajan löytäminen. Aihesuunnitelmia ja -hahmotelmia tein opintojeni aikana useita, mutta jatkuvat muutokset työyhteisössäni aiheuttivat päänvaivaa niiden toteuttamisen kanssa. Osittain siksi, että aiheen tarpeellisuus saattoi kadota organisaatiossa vallitsevan tilanteen äkkiä muuttuessa – ja osittain siksi, että erinäiset yllättäen alkaneet projektit veivät entuudestaan vähäisen vapaa-ajan olemattomiin.

Syksyllä 2015 opintoihin sisältänyt ”Liiketoiminnan luova kehittäminen” oli yksi lempikursseistani, ja sen aikana tehdyt lean-harjoitukset tuntuivat yhä enemmän sopivilta aiheilta myös muuttuvaan työyhteisööni. Näin päädyin tutkimaan yrityksen talousprosessien kehittämistä lean-menetelmin. Rupeama oli kohtuullisen rankka vaihe opiskelussa, mutta hyvä motivaatio, päättäväisyys ja perheen tuki auttoivat selviytymään, ja lopputulemana pystyin kokemaan todellista onnistumisen iloa. Todistuksen sain käteeni huhtikuussa

Parasta antia

Opiskelu antoi työhöni paljon uusia näkökulmia ja pohtimisen aihetta. Osittain se aiheutti myös turhautumista, sillä hyvästä tahdosta ja tavoitteesta huolimatta muutosten läpivieminen isossa konsernissa voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Siltikään en koe, että mikään olisi ollut turhaa tai ajanhukkaa. Jos aika olisi riittänyt, olisin voinut ottaa enemmänkin kursseja. Asioiden tiedostaminenkin on tärkeää, ilman sitä ei voi kehittää.

Opiskelun aikana lähipäiviä oli suhteellisen vähän, mutta siltikin opiskelukavereihin tutustui yllättävän hyvin mm. sen ansiosta, että osa tehtävistä tehtiin ryhmätöinä. Lisää yhteisöllisyyttä tarjosi keväällä 2016 toteutettu intensiiviviikko Pariisissa, jolloin osallistuimme L’Université Paris-Sudissa Diversity Management -kurssille. Mikäpä sen mukavampaa kuin ryhmätyö Eiffelin juurella tai lounas jokilaivalla pitkin Seineä. Tuota muistellessa tekisi mieli takaisin koulunpenkille.

Taru Markkanen, tradenomi (ylempi AMK)
Talouspäällikkö
Karelia-Upofloor Oy

Lisätietoja

Alkuperäinen artikkeli >>
Tutustu Savonia-ammattikorkeakoulun YAMK-tarjontaan >>

Jaa

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...

Savonia: Tarun uratarina – Oman osaamisen ylläpitoa läpi työelämän