Amina Mohamed on valmistunut vuonna 2012 sosionomiksi Laurean Tikkurilan kampukselta ja muutaman vuoden työkokemuksen jälkeen Amina suoritti myös sosionomin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ja valmistui sosionomiksi (ylempi AMK) vuonna 2019.
Ennen sosionomiopintoja Amina oli opiskellut merkonomiksi, joten siirtymä korkeakouluopintoihin tuntui isolta harppaukselta ja opintojen alku vaati valtavasti töitä. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opintoja aloittaessa tilanne oli hyvin erilainen, sillä sosiaaliala oli tullut jo tutummaksi töiden kautta. Lisäksi Aminalle oli kertynyt paljon kokemusta kirjoittamisesta, hän oli oppinut oikeanlaisen opiskelutyylin ja hänellä oli ihan erilaiset tavoitteet kuin AMK-opintoja suorittaessa.
Parasta opinnoissa oli, että pääsi mukaan sosiaalisiin tilanteisiin ja pohtimaan lukemaansa ja oppimaansa yhdessä muiden kanssa.
– Olen aina nauttinut siitä, että pääsen reflektoimaan ja miettimään asioita erilaisten ihmisten kanssa, Amina kertoo.
Kaikkein tärkein oppi opinnoista työelämää ajatellen oli luottamuksen sekä omatoimisuuden kasvaminen. Amina kertoo saaneensa opinnoista paljon eväitä työelämään ja ne tiedot ja taidot ovat harjaantuneet myöhemmin työelämässä.
– Lehtoreiden luottamus on myös ehdottomasti vaikuttanut urakehitykseeni. Pääsin pitämään luentoja muille opiskelijoille jo AMK-opiskeluaikanani, koska lehtorit luottivat minuun, Amina muistelee.
Yrittäjyys on vaatinut paljon työtä omien ajatuksien ja epäilysten kanssa
Amina on tehnyt nuoresta iästä lähtien vapaaehtoistyöstä ja työskennellyt eri puolilla sosiaalialaa, muun muassa lastensuojelussa, kolmannella sektorilla, lastentarhanopettajana, aikuissosiaalityössä ja vastaanottokeskuksessa.
– Jokainen työpaikka on auttanut minua kasvamaan ammatillisesti ja ollut osana sitä polkua, jolla olen tänään.
Amina perusti ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suoritettuaan yrityksen nimeltä Qj-Diasporassa, joka vie moninaisuutta ja erilaisuutta eteenpäin sekä tuo moninaisuuden hyötyjä esille organisaatioille.
Amina päätyi yrittäjäksi monien asioiden summasta. Suurin vaikutus on ollut itsevarmuuden ja ammatillisuuden kasvamisella. Hän on saanut todella paljon viestiä ja kannustusta kollegoilta, tutuilta ja eri instituutioilta yrittäjyyteen liittyen. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä on kuitenkin täytynyt tehdä paljon työtä oman pään sisällä.
– Minun on pitänyt työstää sisäisesti omia ajatuksiani, että jos minä en usko näihin palveluihin, näihin asioihin ja tähän työn paloon, niin ei kukaan muukaan usko.
Vauhtia yrittäjyyden rattaisiin Amina sai YAMK-opintojen yrittäjyyskurssilta, jossa piti tehdä konkreettinen suunnitelma yrityksestä ja viedä suunnitelmaa myös eteenpäin. Yrittäjyyden alkutaipaleella Amina on saanut paljon apua lisäksi esimerkiksi mentoreilta ja valmennuskursseilta.
Asiakkaiden kanssa syntyvä luottamus on tärkeää
Qj-Diasporan palvelujen taustalla oleva ajatus liittyy siihen, että meillä olisi moninaisempi yhteiskunta. On tärkeää, että erilaiset, eritaustaiset ja -kieliset ihmiset pääsevät aktiivisesti osallistumaan yhteiskuntaan.
– Olen huomannut oman työni kautta haasteita yhteiskunnan rakenteissa ja sen vuoksi järjestän koulutuksia ammattilaisille, jotka kohtaavat vieraskielisiä asiakkaita. Autan ja tuen heitä kohtaamaan eri taustoista tulevia ihmisiä.
Yrityskoulutusten lisäksi Amina valmentaa eri kielisiä ja -taustaisia naisia niissä haasteissa, jotka estävät heitä osallistumasta yhteiskuntaan. Hän järjestää esimerkiksi suomen kieltä opiskeleville tai työelämään tähtääville ryhmille erilaisia valmennuskursseja.
– Pystyn valmennuksissani hyödyntämään omaa taustaani, koska olen itsekin alun perin tullut Suomeen Somaliasta ja ymmärrän heidän tilanteitaan ihan eri tavalla. Tämän vuoksi meillä syntyy asiakkaiden kanssa vahva luottamus ja se on tavallaan minun pohja koko tälle työlle, Amina pohtii.
Näiden palvelujen lisäksi Amina ohjaa naisia myös liikkumaan Mamanet -koppipalloharrastuksen avulla. Uusimpana aluevaltauksena Amina tekee yritysyhteistyötä, jossa hän pyrkii vaikuttamaan siihen, että rekrytoinnit muuttuisivat tasapuolisemmiksi. Amina hoitaa erään yrityksen pilottiohjelman rekrytointiprosessia ja taustoittaa ja selvittää niitä asioita ja kompastuskiviä, jotka vaikuttavat siihen, että vieraskieliset työnhakijat ja työelämä eivät kohtaa.
Amina pyrkii vaikuttamaan suoraan yhteiskunnan rakenteisiin ja herättämään ja haastamaan keskustelua sekä narratiivia siitä yksipuolisesta kuvasta, joka meillä on usein esimerkiksi vieraskielisistä ihmisistä.
– On todella kapeaa, mitä nähdään ja pidetään normaalina. Jos siihen boksiin ei mahdu, niin se on todella haastavaa ja se vaikuttaa suoranaisesti esimerkiksi koulutukseen tai työelämään, Amina sanoo.
Nykyisiä ja tulevia opiskelijoita Amina suosittelee haastamaan itseään ja omaa ajatteluaan. Opiskeluaikana on tärkeää rakentaa verkostoja, sillä yrittäjyyttä ei todellakaan tehdä yksin, vaan siinä tarvitsee muita ihmisiä.
Tärkeintä omassa työssään on löytää se syy, miksi sitä työtä haluaa tehdä.
– Minulle työssäni on kyse siitä, että lapseni saa helpomman tien kuljettavaksi kuin minä itse tässä yhteiskunnassa.
Lisätietoja
Alkuperäinen artikkeli >>
Tutustu Laurea-ammattikorkeakoulun YAMK-tarjontaan >>