Korkeakoulut tarvitsevat ennustettavan rahoituksen – Arenen lausunto valtion talousarviosta 2019

Arene tukee korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 yhteiskunnallisia tavoitteita, jotka tarkoittavat korkeakoulutuksen ja innovaatiotoiminnan määrällistä kasvua ja laadullista paranemista.

Käsityksemme mukaan niiden saavuttaminen edellyttää, että: 

  1. korkeakoulut voivat aidosti kasvaa, erilaistua ja erikoistua;
  2. jatkuvaan oppimiseen ja innovaatiotoimintaan saadaan uusia rahoituslähteitä; ja
  3. korkeakoulutusta koskeva ohjaus, rahoitus ja päätöksenteko ovat ennakoitavaa ja pitkäjänteistä.

Ammattikorkeakoulut tarvitsevat ennustettavan rahoituksen koulutukseen, innovaatiotoimintaan ja alueiden kehittämiseen, jotka ovat ammattikorkeakoulujen perustehtäviä. Ammattikorkeakoulujen pitää kyetä ennakoimaan tulevaa rahoitustaan sitoutuessaan vuosia kestävään opiskelijan kouluttamiseen, aluekehitykseen tai innovaatiotoimintaan.

Arenen lausunto >>

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Korkeakoulut tarvitsevat ennustettavan rahoituksen – Arenen lausunto valtion talousarviosta 2019