Arenen lausunto hallituksen esitykseksi laiksi Suomen Akatemiasta annetun lain muuttamisesta

  • Arene katsoo, että Suomen Akatemiaa koskevaa lakia olisi tarve päivittää esitettyä laajemmin.
  • Akatemian tehtäviä koskevaa pykälää tulisi muuttaa siten, että sen tehtäväkenttään kuuluisi nykyistä selkeämmin myös soveltavan ja työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoittaminen ja tukeminen.
  • Lakiesityksen ehdotus tutkimusinfrastruktuurikomitea muuttamista toimikunnaksi on perusteltu. Infrastruktuurirahoitusten osalta Arene korostaa rahoitusten strategista luonnetta verrattuna muihin Akatemian rahoitusinstrumentteihin.
  • Akatemiaprofessorien ja akatemiatutkijoiden palkkausta turvanneiden säännösten poistaminen on myös perusteltu esitys.
  • Arene suhtautuu osin kriittisesti Akatemian tehtäviä koskevan pykälän uuden momentin osaan,
    jossa Akatemia velvoitettaisiin seuraamaan Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikan linjaa. Arene
    katsoo, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan huomioiminen tehtävien toteuttamisessa voitaisiin
    jättää pois lakiesitystä, sillä pykälän kirjaukset Suomen kansallisen turvallisuuden ja kansainvälisten velvoitteiden seuraamisesta riittävät varmistamaan tutkimuksen turvallisuuden ja toisaalta tutkimuksen vapauden.

Arenen lausunto hallituksen esitykseksi laiksi Suomen Akatemiasta annetun lain muuttamisesta >>

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Arenen lausunto hallituksen esitykseksi laiksi Suomen Akatemiasta annetun lain muuttamisesta