Arene lausui jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksesta

Lakiesitys paljastaa, ettei koulutusjärjestelmän nykyinen ohjausmalli vastaa yhteiskunnan moninaisiin osaamiseen tarpeisiin. Hallituksen esityksen perusteluissa pitäisi paremmin perustella, miksi uusi organisaatio tehtävineen on parempi vaihtoehto kuin nykyisten korkeakoulujen ja koulutuksen järjestäjien ohjauksen kehittäminen.

Myönteistä esityksessä jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskukseksi on pyrkimys rakentaa OKM:n ja TEM:n hallinnonalojen yhteinen organisaatio. Esitys uudeksi organisaatioksi pyrkii tuomaan omistajuutta ja koordinaatiota jatkuvan oppimisen, osaamistarpeiden ennakoinnin ja elinikäisen ohjauksen kehittämiseen.

Palvelukeskukselle esitetyt neljä perustehtävää ovat laajoja. Osa esitetyistä tehtävistä jää edelleen hahmottumatta ja esimerkiksi hankintatoiminnan sisältö ja rahoituksen jakautuminen jäävät lakiluonnoksessa vielä monilta osin epäselväksi.

Palvelukeskuksen yhteyteen asetettavassa neuvostossa tulee olla myös korkeakoulujen ja koulutuksen järjestäjien edustajat.

Lue lisää

Arenen lausunto hallituksen esityksestä jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskukseksi >>

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen kypsyystasokuvaukset 

Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen kypsyystasokuvaukset julkaistiin ensimmäisen kerran keväällä 2023....

Suomen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio tarvitsee rehellisyyttä ja rohkeutta

Nyt on aika tehdä korkeakoulu- ja tutkimuspoliittiset valinnat kohti...

Ammattikorkeakoulut ovat uskottavia Suomen uudistajia – Arene valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Jari Multisillan

Suomelle valmistellaan OKM:n johdolla parhaillaan uutta korkeakoulutuksen ja tutkimuksen...

Taitaja2026 tarjoaa suoran väylän ammattikorkeakouluopintoihin

Taitaja2026-kilpailun finaalissa menestyneet ammattikoululaiset voivat hakea kilpailutulostensa perusteella suoraan...

Arene lausui jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksesta