Ilmastotyö ammattikorkeakouluissa

Arenen hiilijalanjälkilaskenta-työryhmä on valmistellut Vähähiiliset hankinnat -ohjeistuksen ammattikorkeakoulujen käyttöön. Ohjeistus sisältää tietoa siitä, miten ammattikorkeakoulut voivat muun muassa hankintapolitiikallaan vaikuttaa hankintojen ja koko yhteiskunnan vähähiilisyyteen.

Lisäksi ohjeistuksessa tuodaan esille ammattikorkeakoulujen mahdollisuus lähteä hyödyntämään hiilijalanjälkilaskentaansa Hanselin Hankintapulssi-työkalua.

Vähähiiliset hankinnat -ohjeistusta ja Hankintapulssin käyttöönottoa alustettiin 29.11.2024 pidetyssä Arenen hiilijalanjälkilaskenta-työryhmän webinaarissa, jonka tallenne löytyy Arenen YouTube-kanavalta. Hankintapulssin käyttöönotosta järjestetään Hanselin kanssa kevään aikana myös oma verkkotilaisuutensa. Hankintapulssin pilotointiin haetaan kevään aikana halukkaita ammattikorkeakouluja.

Webinaarissa esiteltiin myös Ilmastotyö ammattikorkeakouluissa 2019 – 2024 -julkaisua, jossa kerrotaan ammattikorkeakoulujen hiilijalanjälkilaskennasta ja toimenpiteistä päästöjen vähentämiseksi ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman voimassaolon aikana.

Vuoden 2024 hiilijalanjälkilaskentaan on julkaistu vuosipäivitetty excel-laskentataulukko. Laskentojen ohjeellinen palautusaika on kesäkuussa 2025.

Vähähiiliset hankinnat

Vähähiiliset hankinnat – ohjeistus, 2024 (pdf)>>

Ilmastotyö ammattikorkeakouluissa 2019-2024

Ilmastotyö ammattikorkeakouluissa 2019 – 2024 (pdf) >>

ISBN 978-952-5784-81-7 (verkkojulkaisu)
ISSN 2489-4400 (C, other publications, 41)
Pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5784-81-7

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Arenen lausunto hallituksen esityksestä patenttilaiksi

Esitetyt muutokset ja uudistukset ovat positiivisia ja prosessia selventäviä....

Ilmastotyö ammattikorkeakouluissa