Politiikka

Ammattikorkeakoulut ovat jo kantaneet osansa koulutusleikkauksista – huoli Suomen tulevaisuudesta kasvaa

Suomen julkisen talouden tilanne on erittäin vaikea. Hallitusohjelmassa sovitun, yli kuuden miljardin euron sopeutustavoitteen päälle joudutaan etsimään uusia sopeutuksia. Näitä säästöjä ei pidä hakea...

Ammattikorkeakoulujen ääni vahvistuu Brysselissä – Arene aloittaa eurooppalaisen korkeakouluverkoston puheenjohtajana   

Ammattikorkeakoulujen ulkoisesta TKI-rahoituksesta jo yli puolet tulee eurooppalaisista rahoituslähteistä. Myös niiden uudistuvat rahoituksen perusteet kannustavat hakemaan rahoitusta sieltä. Ammattikorkeakoulut kytkeytyvät muutoinkin yhä tiiviimmin eurooppalaiseen...

Unifi, Arene ja Sivista: Korkeakoulujen rahoitusmallit uudistuvat vuosille 2025–2028 

Korkeakoulujen rahoitusmallien uudistamista valmistellut työryhmä luovuttaa raporttinsa opetus- ja kulttuuriministeriölle tänään perjantaina. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmalleissa ovat laskennalliset tulosindikaattorit, joilla kohdennetaan noin 2,8 miljardin...

Miten valtion eurot ja korkeakoulupoliittiset tavoitteet kohtaavat – ammattikorkeakoulujen viestit eduskunnalle vuoden 2024 budjettikäsittelyyn 

Koulutustason nosto ja ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakouluilla on koulutusjärjestelmässämme erityisen tärkeä rooli keskeisimpien korkeakoulu- ja TKI-poliittisten tavoitteiden saavuttamisessa; koulutustason nostaminen, koulutuksellisen tasa-arvon lisääminen sekä koulutuksen, osaavan...

Korkeakoulujen aloituspaikkarahat annettava ammattikorkeakouluille

Hallitus pitää ammattikorkeakoulut juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Suurin pettymys on hallituksen korkeakouluja kohtaan osoittama epäluottamus TKI-rahoituksessa. Juuri korkeakouluissa yhdistyvät tutkimus, koulutus ja tiedon...

Korkeakoulupoliittiset tavoitteet jäävät saavuttamatta hallituksen esittämillä toimilla

Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2023 ei lupaa hyvää hallituksen korkeakoulupoliittisille tavoitteille. Koulutustaso ja yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminta ei lisäännyt ilman ammattikorkeakouluja.Hallitusohjelmassa päätetyt koulutusleikkaukset syövät aloituspaikkoja...

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakoulut ovat jo kantaneet osansa koulutusleikkauksista – huoli Suomen tulevaisuudesta kasvaa

Suomen julkisen talouden tilanne on erittäin vaikea. Hallitusohjelmassa sovitun,...

Arenen hallitus perustaa tulevaisuusryhmän – ammattikorkeakoulut luovat huomisen kädenjäljen

Arenen uusi hallitus on koostanut huoneentaulunsa, jossa määritellään tärkeimmät...

AMK-päivät järjestetään Tampereella 17.–18.4.2024

Tervetuloa ammattikorkeakoulujen suurimpaan vuosittaiseen tapahtumaan! Valtakunnallisten AMK-päivien järjestäjinä ovat...

Ammattikorkeakoulujen ääni vahvistuu Brysselissä – Arene aloittaa eurooppalaisen korkeakouluverkoston puheenjohtajana   

Ammattikorkeakoulujen ulkoisesta TKI-rahoituksesta jo yli puolet tulee eurooppalaisista rahoituslähteistä....