Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä kyseenalaisti kolumnissaan (SK 13.10.) tohtorikoulutuksen käynnistämisen ja professorin nimikkeen käyttöönoton ammattikorkeakouluissa. Määttä perustelee näkemystään sillä, että muutokset johtaisivat kahden kerroksen tohtoreihin ja lopulta duaalimallin murentumiseen. Näkemys perustuu erittäin kapeaan näkemykseen suomalaisen osaamisen kehittämisen tarpeista ja korkeakoulutuksen potentiaalista.
Suomea pidetään laajasti koulutuksen suurvaltana. Lisäksi tutkijoiden piirissä viitataan usein Suomessa tehtävän tieteellisen tutkimuksen laatuun ja laajuuteen. Viime vuosina Suomen mainitut vahvuudet ovat kokeneet kolauksia. PISA-tulokset ovat heikentyneet tasaisesti, koulutustasossa olemme jo selkeästi OECD-maiden keskiarvon alapuolella ja tutkimuspanostuksemme ovat heikentyneet suhteessa kansantuotteeseen Nokian huippuvuosista. Jos nykyinen Määtän toimivaksi väittämä duaalinen malli toimisi, emme olisi nykyisessä tilanteessa ongelminemme.
Suomen lukuisat ongelmat osoittavat, että meillä on rikki nimenomaan soveltavan tutkimuksen systeemisyys. Soveltavan tutkimuksen yliopistoina (Universities of Applied Sciences) työelämäläheinen ja kysyntälähtöinen korkeakoulutus ja tutkimus ovat ammattikorkeakoulujen DNA:n ydintä. Ammattikorkeakoulujen lähtökohta korkeakoulujärjestelmän kehittämiselle on Suomen kilpailukyky ja kestävä hyvinvointi, eivät korkeakoulutuksen hiekkalaatikot.
Miksi ammattikorkeakoulujen ei anneta kehittyä eurooppalaisittain täysvaltaisiksi korkeakouluiksi?
Ammattikorkeakoulujen tavoitteena ei ole professorin ja maisterin nimikkeiden käyttöönotolla tai tohtorikoulutuksen laajentamisella romuttaa duaalimallia. Tavoitteena on tehdä Suomeen maailman paras korkeakoulujärjestelmä, jossa koko järjestelmää kehitetään vahvuuksiensa pohjalta täyteen potentiaaliinsa – kansallisten korkeakoulu- ja tutkimuspoliittisten tavoitteiden parhaaksi. Nyt näin ei ole. Duaalimallista on tullut korkeakoulujärjestelmän kehittämisessä hokema, mutta toimivuuden kriteerejä ei ole määritelty. Määtälle osoitus toimivasta duaalimallista on kirjoituksen perusteella toisen pilarin moninkertainen rahoitus. Määttä viittaa kirjoituksessaan myös toisen maan (verifioimattomaan) rehtorin lausahdukseen – emme kai tällaisilla perusteilla perustele korkeakoulutuksemme linjaa. Käytössähän olisi myös vahvaa arviointitutkimusta kokemuksista.
Yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on erilaiset lainmukaiset tehtävät. Hallitusohjelman mukaan yliopistot toimivat ja niitä kehitetään sivistysyliopistomallin mukaisesti, jossa akateemisella tutkimuksella ja tieteellä on itseisarvo. Ammattikorkeakouluilla taas nähdään olevan tärkeä rooli alueiden elinvoiman kehittäjinä ja työ- ja elinkeinoelämän uudistajina, jotka vastaavat työelämän nopeasti uudistuviin osaamistarpeisiin, tukevat yritysten uudistumista ja nostavat väestön osaamis- ja koulutustasoa.
Työnjako vaikuttaa selvältä. Koska ammattikorkeakouluilta kuitenkin puuttuvat täysvaltaisen korkeakoulun oikeudet ja mahdollisuudet, ei korkeakoulutuksemme tuota Suomen kipeästi kaipaamaa kasvua ja kilpailukykyä. Jos järjestelmämme toimisi, emme olisi keskellä pitkään jatkunutta hitaan tuottavuuden ja talouskasvun aikaa, valtavine sote-kriiseineen.
Korkeakoulut ovat yhteiskuntaa ja ihmisiä varten – ei toisinpäin. Tarvitsemmekin nyt rajua ja kunnianhimoista, faktapohjaiseen tilannekuvaan perustuvaa korkeakoulutuksen visiota ja siihen pohjautuvaa kehittämistä. Tämä edellyttää ammattikorkeakoulujen kehittämistä täysvaltaisiksi ja elinvoimaisiksi korkeakouluiksi
Meillä ei ole korkeakoulutuksen ja tutkimuksen duaalimallia
Professorin ja maisterin nimikkeet ovat eurooppalaisissa ammattikorkeakouluissa yleisesti käytössä olevia nimikkeitä, mutta Suomi on poikkeus tässä joukossa. Tarkalleen ottaen Suomi on esimerkiksi ranskankielisen Belgian ohella ainut Länsi-Euroopan, jossa ylemmällä tutkinnolla ei ole käytössä maisterinimikettä. Nimikkeiden puute vaikeuttaa kansainvälisten osaajien rekrytointia, kansainvälistä yhteistyötä ja T&K-rahoituksen saantia. Rajusta leikkauksista huolimatta, ammattikorkeakoulut ovat onnistuneet kehittämään omaleimaista tutkimus- ja kehittämistyötään niin, että monen ammattikorkeakoulun ulkoinen TKI-rahoitus menee jo parin yliopistomme ohi. Ne jäävät puutteellisten välineidensä vuoksi kuitenkin monesta rahoituksesta ja yhteistyöstä paitsi. Onko tämä Suomen etu?
Valtaosa duaalimallia toteuttavista Euroopan valtioista on myöntänyt ammattikorkeakouluille tohtorikoulutusoikeuden viimeisen vuosikymmenen aikana. Paikalliset ammattikorkeakoulut ovat saaneet tohtorikoulutusoikeuden muun muassa Saksassa, Alankomaissa ja Portugalissa. Norjassa ja Irlannissa tohtorikoulutusoikeutta on taas laajennettu laajemman korkeakoulureformin avulla. Yleinen suunta Euroopassa onkin ottaa ammattikorkeakoulujen kyvyt ja valmiudet tehokkaampaan käyttöön tukemaan kansallisia T&K-järjestelmiä.
Työelämäläheiselle ja tarvelähtöiselle tohtorikoulutukselle on selkeä kysyntä työmarkkinoilla, jonka paikkaamiseen yliopistot on nyt valjastettu tohtoripilotin myötä. Nyt yliopistojen toivotaan yksin ratkaisevan kaikki tutkimus- ja kehittämistoimintaa koskevat haasteet huipputason perustutkimuksesta yritysten innovaatiotoimintaan saakka. Tavoitteista jäädään jatkuvasti, jos niitä on uskallettu edes asettaa.
Yhteiskuntien nopea muutos edellyttää myös instituutioiden nopeaa kehittämistä. Kaiken ytimessä on yhteiskuntien kyvykkyys vahvistaa laajasti ja systemaattisesti kansalaistensa osaamista tätä varten kehitettyjen ammattikorkeakoulujen avulla.
Ida Mielityinen
Toiminnanjohtaja
Arene ry
