Vuosikymmeniä jatkunut työn digitalisaatio on muuttanut monia ammatteja ja toimialoja syvällisesti. Monet peruskäsitteemme, kuten työn tekemisen paikka ja sen mittaaminen tunteina, ovat muuttuneet hetkessä reliikeiksi. Digitaalinen työympäristö on mukanamme aina ja kaikkialla.
Työn ja toimialojen muutokset aiheuttavat ihmisille tarpeen osaamisen ylläpitoon ja päivittämiseen. Perinteinen ajatus siitä, että työuran alkuvaiheessa käyty koulutusputki kantaisi eläkkeelle saakka on auttamattomasti vanhentunut. Globaaleilla markkinoilla paras kilpailuetu nousee poikkeuksellisesta osaamisesta, mutta kun kaikki tieto on kaikkien saatavilla, paraskin suhteellinen osaaminen sulaa nopeasti. Ainoa pysyvä ratkaisu on osaamisen jatkuva kehittäminen.
Digitalisaatio on jo tuonut osaamisen kehittämiseen uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi ALEKS, Assistments, Ekapeli ja Summit Learning tarjoavat itseopiskelun lisäksi digitaalista mentorointia eri käyttäjäryhmille. LinkedInissä olevat it-alan osaamistestit ja -merkit antavat ymmärryksen omasta osaamisesta, ja kollegojen siellä antamat vertaisarvioinnit synnyttävät käsityksen siitä, millaiselta oma osaaminen näyttää tuttujen silmissä.
Perinteinen ajatus siitä, että työuran alkuvaiheessa käyty koulutusputki kantaisi eläkkeelle saakka on auttamattomasti vanhentunut.
Varsinaisista opetusohjelmista lempiesimerkkini on DuoLingo. Sen avulla pystyin opiskelemaan seitsemässä kuukaudessa riittävästi espanjaa lukeakseni (hitaasti) Arturo Perez-Reverten kirjan ”Falco” alkukielellä. Nyt olen saanut huomata samassa ajassa, että ranska on ainakin minulle selkeästi hankalammin opittava kieli, mutta kirjan lukeminen on siinäkin tavoitteena ennen vuotta 2020. Luulenpa, että lähivuosina vastaavat pelilliset oppimispalvelut laajenevat moniin muihinkin perustaitoihin, kunhan sisällöntuotanto etenee.
Oppilaitosten kannalta digitalisaatio on edennyt nopeasti. Verkko-oppimisalusta on käytössä varmaan jo kaikilla kouluttajilla. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulusta valmistuvat tänä ja ensi vuonna ensimmäiset kokonaan verkkoympäristössä perustutkintonsa suorittaneet liiketalouden, mediatuotannon ja sosiaalialan ammattilaiset. Oppimisalustoissa ollaan juuri siirtymässä seuraavan sukupolven joustavampiin ja visuaalisempiin ratkaisuihin, joten niiden käyttö tulee kasvamaan entisestään.
Yhdistämällä oppimisympäristöt digitaaliseen opiskelijahallintoon on mahdollista saada aiempaa tarkempi kuva etenemisen pullonkauloista sekä enemmän tukea tarvitsevista opiskelijoista. Ja jos oppilaitoksen johdolla on epäselvyyttä oman organisaation digitaalisesta tilanteesta, voi ottaa avuksi EU:n kehittämän SELFIE school report -työkalun ja saada hyvän läpiluotauksen kehittämismahdollisuuksista.
Oppimisen tekninen ympäristö on muuttunut hyvää vauhtia ja muuttuu edelleenkin. Tekniikkaa suurempi kysymys ovat kuitenkin luomamme sosiaaliset rakenteet. Koulutusjärjestelmä, tutkintorakenteet, osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ja muut keskinäiset sopimuksemme muuttuvat huomattavasti hitaammin, vaikka työelämän muutos synnyttää paineita niihinkin.
Esimerkkinä ongelmasta on suoritettujen tutkintojen ikuinen voimassaolo. Korkeakouluihin on juuri tulossa laajasti käyttöön toisen asteen todistuksiin perustuva valintamenettely. Olen itse kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1988 kohtuullisin arvosanoin ja uskon, että pääsisin todistuksellani halutessani aika monelle hakupainealalle opiskelemaan. 31 vuotta vanha todistukseni ei kuitenkaan ole millään tasolla relevantti kuvaamaan nykyistä osaamistani siinä listatuissa oppiaineissa.
Uskon, että moni meistä jatkuvan oppimisen tarpeessa olevista iäkkäämmistä henkilöistä on samassa tilanteessa, jossa suuri osa aikoinaan vaivalla hankituista osaamisista on kadonnut historian hämärään. Yksi ratkaisuvaihtoehto voisi olla tuoda todistuksiin viimeinen voimassaolopäivä, ellei henkilö jotenkin osoita säännöllisesti ylläpitävänsä todistuksen ilmaisemaa osaamista.
Jos siirtyisimme tulevaisuudessa joustavampiin ja ylläpitoa vaativiin tutkintorakenteisiin, pitäisi luoda uudet menettelyt osaamisen tunnistamiseen.
Jos siirtyisimme tulevaisuudessa joustavampiin ja ylläpitoa vaativiin tutkintorakenteisiin, pitäisi luoda uudet menettelyt osaamisen tunnistamiseen. Suuri osa oppimisesta tapahtuu työelämässä ja omaehtoisesti, joten pelkkien suoritettujen kurssien kirjaaminen kaventaisi arvioitua osaamishorisonttia kohtuuttomasti.
Yksi toimiva vaihtoehto voisivat olla ammatilliselta toiselta asteelta tutut osaamisnäytöt; järjestelmän osat ovat jo pitkälti valmiina. Korkeakoulut voisivat arvioida osaamisia joko opintoihin osallistumisen tai erilaisten näyttöjen avulla ja kirjata ne omiin opintorekistereihinsä. Sieltä tiedot siirtyvät jo nykyään kansalliseen avoimeen opintosuoritustietorekisteriin, josta jokainen voi jo nyt tarkastella omia opintotietojaan viime vuosikymmeniltä.
Viime vuosien leikkauksista ja haasteista huolimatta Suomi on edelleen oppimisen suurvalta. Pitäisikö meidän siinä roolissamme ottaa globaalia vastuuta ja lähteä sisäisessä yhteistyössä luomaan jatkuvaa kehittymistä tukeva oppimisyhteiskunta, josta muut voivat ottaa mallia omaan kehitykseensä seuraavina vuosikymmeninä?
P.S. Suosittelen käymään vilkaisemassa, mitä olet todistustesi mukaan osannut, ja pohtimaan, pitäisivätkö suoritukset edelleen paikkansa: www.opintopolku.fi -> Oma opintopolku -> Omat opintosuoritukseni
Teksti perustuu puheeseen ammattiliitto Pron tilaisuudessa 25.9.2019.
Vesa Taatila
rehtori
Turku AMK
