HAMK:n Ahokallio-Leppälä koulutusvararehtoreiden puheenjohtajaksi

Arenen koulutuksesta vastaavien vararehtoreiden ja johtajien verkoston puheenjohtajaksi vuosille 2021-22 on valittu Hämeen ammattikorkeakoulun vararehtori Heidi Ahokallio-Leppälä. Verkoston varapuheenjohtajaksi valittiin opetuksen kehittämispäällikkö Tuija Vasikkaniemi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. 

-Arenen koulutuksesta vastaavien vararehtoreiden verkosto on tiivis ja yhteisöllistä kehittämistä toteuttava ryhmä, joka on toiminut jo vuosia ja tekee työtä paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Olen erittäin otettu saadessani luotsata jatkossa tätä hienoa joukkoa, vararehtori Heidi Ahokallio-Leppälä kommentoi valintaansa verkoston puheenjohtajaksi.  

Heidi Ahokallio-Leppälä

Hän muistuttaa, että ammattikorkeakoulujen merkitys Suomen osaamispääoman kasvattajina ja elinvoiman vahvistajina on tunnustettu.  

Tulevina vuosina tämä korostuu entisestään, kun ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja Suomen kestävän kasvun ohjelmia viedään käytäntöön. Myös opiskelijoiden hyvinvointi erityisesti koronan jälkeisenä aikana on asia, joka vaatii erityishuomiota, Ahokallio-Leppälä kuvaa verkoston tulevia tehtäviä.  

PsT, Tuija Vasikkaniemi

-Ammattikorkeakoulun opetuksesta vastaavien vararehtorien ja johtajien on välttämätöntä keskustella yhteisistä asioista kiihtyvien ja osin ennakoimattomienkin yhteiskunnallisten muutosten ja vaatimusten paineissa. Ammattikorkeakoulujen vahva keskinäinen yhteistyö tässä verkostossa on mutkaton voimavara, jonka merkityksestä olen vakuuttunut vuosien varrella. Otan ilolla ja nöyränä vastaan tämän luottamustehtävän ja toimin parhaani mukaan Heidin puheenjohtajuuden tukena, verkoston varapuheenjohtajaksi valittu Tuija Vasikkaniemi toteaa.  

Ensi vuoden isoihin asioihin kuuluu myös OKM:n korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelman valmistelu sekä ammattikorkeakoulutuksen toimivuuden varmistaminen korona-ajan poikkeusoloissa.  

Vasikkaniemi kertoo toimineensa tässä verkostossa aktiivisesti sen perustamisesta alkaen ja nähnyt ja kokenut sen vaikuttamismahdollisuudet ja laajan verkostoitumisen moneen suuntaan.  

Verkosto toimii tärkeänä vuorovaikutuksellisena kohtaamispaikkana muun muassa muiden ammattikorkeakoulujenopetus- ja kulttuuriministeriön ja elinkeinoelämän toimijoiden sekä opiskelijoidenkin suuntaan, Vasikkaniemi linjaa.   

Ahokallio-Leppälä on työskennellyt HAMK:ssa eri tehtävissä vuodesta 2006. Vararehtorina hän on toiminut keväästä 2016 lähtien. Vasikkaniemi on työskennellyt nykyisessä tehtävässään elokuusta 2013. Kumpikin on pitkän linjan toimija verkostossa. 

Verkoston puheenjohtajana Ahokallio-Leppälä on jäsen Arenen koulutusvaliokunnassa, jonka tehtäviin kuuluu ammattikorkeakoulutuksen ja koulutusrakenteiden kehittäminen, sekä korkeakoulutukseen liittyviin lakeihin ja säädöksiin vaikuttaminen.

Jaa

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...

HAMK:n Ahokallio-Leppälä koulutusvararehtoreiden puheenjohtajaksi