Eloranta ja Risikko johtamaan TAKKI-verkostoa

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta (SDP) on valittu työelämän, ammattikorkeakoulujen ja kansanedustajien TAKKI-verkoston puheenjohtajaksi. Hän on Turun ammattikorkeakoulun fellow. Verkoston varapuheenjohtajaksi valittiin sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko (KOK). Hän työskenteli Seinäjoen ammattikorkeakoulun vararehtorina ennen eduskuntauraa.

-Muuttuvassa maailmassa koulutuksen merkitys tulee aiempaa tärkeämmäksi. Tässä jatkuvan oppimisen maailmassa ammattikorkeakoulujen merkitys korostuu entisestään. Takki-verkostossa tulemme ottamaan osaa ajankohtaiseen koulutuspoliittiseen keskusteluun ja tuomaan esille siihen liittyviä kehittämistarpeita ja näkökohtia, Eeva-Johanna Eloranta kommentoi verkoston merkitystä.

Vuonna 2010 perustetun verkoston tehtävänä on huolehtia osaavan ja riittävän työvoiman saamisesta yhteiskunnan perustehtäviin, edistää aluekehitystä metropolialueelta pohjoisimpaan Suomeen ja kehittää erityisesti palvelusektorin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa.

Eeva-Johanna Eloranta ja Paula Risikko / Kuvan lähde Eduskunta

Verkoston on järjestänyt seminaareja ja pyöreän pöydän keskusteluja, jotka ovat koonneet yhteen päättäjiä, kouluttajia ja työelämää. Lähitulevaisuudessa verkosto paneutuu mm. jatkuvan oppimiseen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan haasteisiin.

Verkoston työvaliokunnassa on edustus jokaisesta eduskuntaryhmästä. Mukana ovat Riikka Slinga-Poutsalo (PS), Sinuhe Wallinheimo (KOK), Hilkka Kemppi (KESK), Pasi Kivisaari (KESK), Inka Hopsu (VIHR), Hanna Holopainen (VIHR), Pia Lohikoski (VAS), Anders Norrback (RKP) ja Sari Essayah (KD).

Ammattikorkeakoulujen rehtoreista työvaliokunnassa ovat mukana Tauno Kekäle (VAMK), Jouni Koski (Laurea), Tapio Kujala (DIAK), Petri Raivo (Karelia), Vesa Taatila (Turun AMK) ja Mervi Vidgrén (Savonia).

Verkoston sihteeristön muodostavat Petri Lempinen (Arene), Hannele Louhelainen (OAJ), Anniina Sippola (SAMOK) ja Heikki Holopainen (Sivistystyönantajat) asiantuntijat.

Jaa

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Opinnäytetöiden eettiset suositukset

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset Näihin materiaaleihin on kuvattu ammattikorkeakouluille suositukset...

Tradenomeille riittää kysyntää työmarkkinoilla

Treidaaja, dataaja, laskija, bisnestyyppi, asiakkuuspäällikkö, järjestöjyrä, controlleri, founderi, uuäxääjät,...

Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään etäkokeena 2020

Ammattikorkeakoulut ovat päättäneet, että kevään toisen yhteishaun AMK-valintakoe järjestetään etäkokeena...

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset

Ammattikorkeakouluille on laadittu yhteiset suositukset eettisestä ja hyvän tieteellisen...

Sosionomiksi kannattaa opiskella

Sosionomi on hyvän puolellaSosionomin ja sosiaalialan moniulotteisessa työkentässä yhteinen nimittäjä...

Eloranta ja Risikko johtamaan TAKKI-verkostoa