Ammattikorkeakouluista valmistuneiden urapolkuja selvitetään toista kertaa valtakunnallisesti – lähes 27 000 valmistunutta saa uraseurantakyselyn

Kyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Kyselyn saavat viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet, eli kaikki vuonna 2014 valmistuneet.

-Tieto korkeakoulutettujen työurien ensimmäisistä vuosista on todella tärkeää. Korkeakoulut kehittävät koulutusta valmistuneiden palautteen pohjalta. Tulevat ja nykyiset opiskelijat hyötyvät tiedosta suunnitellessaan opintojaan. Myös Opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää tuloksia arvioidessaan korkeakoulujen koulutuksen laatua ja kehittämistarpeita, projektipäällikkö Satu Helmi Turun ammattikorkeakoulusta toteaa.

Vuonna 2013 valmistuneille toteutetun uraseurantakyselyn perusteella tiedetään, että 80 % ammattikorkeakouluista valmistuneista on vähintäänkin melko tyytyväinen suorittamaansa tutkintoon. Tyytyväisyys tutkintoon on erittäin vahvassa yhteydessä siihen, miten hyvin vastaaja pystyy hyödyntämään AMK:ssa hankkimaansa osaamista nykyisessä työssään ja miten työ vastaa vaativuustasoltaan ammattikorkeakoulutusta.

Uraseurantakyselyn kohderyhmänä ovat viisi vuotta sitten ammattikorkeakoulusta valmistuneet.

Uraseurantakysely lähetetään 15.10. kaikille vuonna 2014 AMK- ja YAMK-tutkintoihin valmistuneille tekstiviestillä ja sähköpostilla.

Valtakunnallisen vastausprosentin toivotaan nousevan lähelle 40 prosenttia (edellisessä kyselyssä 33%). Ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely toteutetaan samaan aikaan yliopistojen uraseurantakyselyn kanssa.

AMKista uralle – uraseurantatiedot käyttöön – Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa hanke vahvistaa ja kehittää ammattikorkeakoulujen uraseurantatiedon keräämistä ja tiedon jakamista sekä henkilöstölle että opiskelijoille ja ulkoisille sidosryhmille. Hanketta ovat toteuttamassa Turun AMK, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Hämeen ammattikorkeakoulu, Laurea, Oulun ammattikorkeakoulu ja Tampereen ammattikorkeakoulu.

Jaa

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Opinnäytetöiden eettiset suositukset

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset Näihin materiaaleihin on kuvattu ammattikorkeakouluille suositukset...

Tradenomeille riittää kysyntää työmarkkinoilla

Treidaaja, dataaja, laskija, bisnestyyppi, asiakkuuspäällikkö, järjestöjyrä, controlleri, founderi, uuäxääjät,...

Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään etäkokeena 2020

Ammattikorkeakoulut ovat päättäneet, että kevään toisen yhteishaun AMK-valintakoe järjestetään etäkokeena...

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset

Ammattikorkeakouluille on laadittu yhteiset suositukset eettisestä ja hyvän tieteellisen...

Sosionomiksi kannattaa opiskella

Sosionomi on hyvän puolellaSosionomin ja sosiaalialan moniulotteisessa työkentässä yhteinen nimittäjä...

Ammattikorkeakouluista valmistuneiden urapolkuja selvitetään toista kertaa valtakunnallisesti – lähes 27 000 valmistunutta saa uraseurantakyselyn