Suomi tarvitsee nopeita toimia kasvun ja tuottavuuden parantamiseksi. Panostukset osaamispääomaan lisäävät tutkitusti kasvua, työllisyyttä ja tuottavuutta. Ammattikorkeakoulujen tutkintotavoitteita nostetiin 20 prosenttia vuosille 2025–2028 vaikka samaan aikaan rahoitusta on leikattu. Puoliväliriihessä tulee vahvistaa ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta. Tämä edistää myös yksityisen sektorin kasvumahdollisuuksia.
T&K-rahoitusta tulee kanavoida suoraan ammattikorkeakouluille parlamentaarisen vahvan tahdon mukaisesti. Pelkkä hankerahoitus ei mahdollista ammattikorkeakoulujen T&K-toiminnan kehittämistä ja uusien yritysten tukemista tutkimuksessa, kehittämisessä ja kasvussa.
Kasvu ja hyvinvointi syntyvät vain korkealla osaamisella. Sitä tuotetaan kustannustehokkaimmin korkeakouluissa tutkimuksella ja koulutuksella.
Kevään puoliväliriihestä halutaan kasvuriihi. Siellä haetaan keinoja Suomen talouskasvun ja tuottavuuden vahvistamiseksi. Niitä on koonnut Risto Murron vetämä työryhmä.
OECD:n tuoreet luvut osoittavat, että Suomen asema osaamisen suurvaltana uhkaa olla historiaa. Suomi kuuluu OECD-maiden heikoimpaan kolmannekseen tarkasteltaessa nuorten aikuisten koulutustasoa. Samaan aikaan esimerkiksi korkeaa osaamista edellyttävän palveluviennin merkitys on kasvanut. Valitettavasti tällä yhtälöllä talouskasvun rakentaminen on mahdotonta.
– Suomen Pankin tuoreen ennusteen mukaan puolet talouskasvusta tulee inhimillisen pääoman kasvusta, joka syntyy pitkälti kansalaisten koulutustason nostolla. Kasvutoimena panostukset koulutustason nostoon ovatkin ylivertaisia verrattuna muihin toimiin, Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen toteaa.
Ammattikorkeakouluilla on erityisiä tehtäviä koulutustason nostajina
Suomi on sitoutunut koulutuspoliittisessa selonteossa ja hallitusohjelmassa korkeakoulutettujen määrän nostamiseen 50 prosenttiin nuorten ikäluokassa vuoteen 2030 mennessä. Korkeakoulujen aloituspaikkojen määrää on viime vuosina kasvatettu valtavasti. Ammattikorkeakouluille asetetut tutkintotavoitteet nousevat viidenneksellä vuosille 2025–2028.
Ammattikorkeakouluilla on tärkein rooli koulutustason nostajina, sillä niissä aloittaa vuosittain kaksi kolmasosaa kaikista uusista korkeakouluopiskelijoista. Niillä on myös erityinen rooli saattaa uusia ryhmät korkeakoulutukseen kuten ammatillisesta koulutuksesta tulevat ja maahanmuuttajataustaiset. Ne myös varmistavat korkeakoulutetut osaajat kaikille Suomeen.
– Ammattikorkeakoulut ovat tehneet massiivisen tehokkuusloikan viimeisen vuosikymmenen aikana. Tutkinnosta saatu valtionrahoitus on puolittunut 2010-luvun alusta. Toiminta on nyt tehostettu tappiinsa näillä resursseilla. Samalla koulutustehtävä muuttuu jatkuvasti vaativammaksi. Rahoitusta on välttämätöntä lisätä, jos koulutusmääriä halutaan edelleen nostaa laadusta tinkimättä, Mielityinen kertoo.
Lisäresurssien sijaan korkeakoulujen yllä roikkuu kuitenkin jatkuvasti synkkiä pilviä rahoitusleikkausten pelossa. Mahdolliset indeksijäädytykset ja muut leikkaukset koulutuksesta tuhoaisivat lopullisesti koulutus- ja osaamistason noston tavoitteet.
Hallitus toivoi syksyllä sidosryhmiltä ilmaisia tai halpoja ehdotuksia kasvutoimiksi. Ammattikorkeakoulujen kilpailukykyä ja vetovoimaa voidaan parantaa helposti ottamalla ammattikorkeakouluissa käyttöön muualla länsi-Euroopassa käytössä olevat maisterin ja professorin nimikkeet sekä poistamalla kansainvälisiltä opiskelijoilta ylempien tutkintojen kahden vuoden työkokemusvaade ennen opintoja.
T&K-rahoitusta vihdoin kohdennettava suoraan ammattikorkeakouluille
T&K-rahoituslain myötä julkisen T&K-rahoituksen määrä tulee kasvamaan sadoilla miljoonilla euroilla myös tulevina vuosina. Hallituksen T&K-rahoituksen kohdennuksissa on toistaiseksi huomioitu vain puolittain rahoituksen käyttöä koskevan suunnitelman keskeiset linjaukset. Suunnitelman mukaan rahoituksen kohdentaminen suoraan korkeakouluille on aivan keskeinen toimenpide.
– On selvää, etteivät lain sisällölliset tavoitteet toteudu, jos toinen puoli linjauksista jätetään toteuttamatta. Ammattikorkeakoulujen on mahdoton kehittää TKI-toimintaansa vain hankerahoituksella ilman perusrahoituksen lisääntymistä. Erityisen haastavaa se on tilanteessa, jossa myös koulutusvastuut kasvavat jatkuvasti. Siksi T&K-rahoitusta tulee nyt kohdentaa ammattikorkeakouluille harkinnanvaraisena rahoituksena. Näin tuetaan erityisesti niiden mahdollisuuksia palvella laajasti ja systemaattisesti PK-yritysten T&K tarpeita, Mielityinen toteaa.
Suomen TKI- järjestelmä ja -rahoitus eivät tällä hetkellä tue parhaalla tavalla elinkeinoelämän, julkisen sektorin ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja monipuolisten ekosysteemien kehittymistä. Ammattikorkeakoulut ovat avain tämän yhteistyön kehittämisessä uudelle tasolle.