Petri Lempinen ylijohtajaksi opetus- ja kulttuuriministeriöön, Samuli Maxenius toiminnanjohtajan sijaiseksi

Arenen toiminnanjohtaja Petri Lempinen on nimitetty lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen osaston ylijohtajaksi opetus- ja kulttuuriministeriöön. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 17.5.2021. Arene käynnistää uuden toiminnanjohtajan rekrytoinnin ja tehtävää hoitaa väliaikana Samuli Maxenius. 

Petri Lempinen on työskennellyt Arenen toiminnanjohtajana maaliskuusta 2018 alkaen. Hän on johtanut Arenen edunvalvontatyötä, joka johti mm. korkeakoulujen rahoituksen lisäämisen vuoden 2019 hallitusohjelmassa. Lempinen on koordinoinut myös Arenen verkostojen työskentelyä. 

-Toiminnanjohtajana Petri Lempisen vahvat verkostot ja selkeäsanainen viestintä on tuonut ammattikorkeakoulujen vaikuttavaa työtä erinomaisesti esille, hallituksen puheenjohtaja Mervi Vidgrén kiittää. 

Arene toivottaa Petri Lempiselle onnea uuteen vaativaan tehtävään.  

– Arene verkostoineen on ollut paras työyhteisö, jossa olen urani aika työskennellyt, Petri Lempinen arvioi kuluneita vuosia.  

Maxenius toiminnanjohtajan sijaiseksi 

Arenen hallitus käynnistää välittömästi uuden toiminnanjohtajan rekrytoimisen. Siirtymäaikana toiminnanjohtajan sijaisena toimii VTM Samuli Maxenius. Hän on työskennellyt Arenessa asiantuntijana toukokuusta 2019. 

Arene hakee uutta toiminnanjohtajaa työskentelemään ammattikorkeakoulujen yhteisen edun puolesta. Tehtävässä menestyminen edellyttää osaamista koulutuspolitiikasta, yhteiskuntavaikuttamisesta ja edunvalvonnasta sekä verkostojen johtamisesta.  

-Haemme vaikuttamisen ja koulutuspolitiikan ammattilaista, joka ei arkaile tarttua toimeen, hallituksen puheenjohtaja Vidgrén toteaa. 

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Taitaja2026 tarjoaa suoran väylän ammattikorkeakouluopintoihin

Taitaja2026-kilpailun finaalissa menestyneet ammattikoululaiset voivat hakea kilpailutulostensa perusteella suoraan...

Brobyggare mot både nationella och internationella arenor

När de studerande tar sin examen lämnar de inte...

Mahdollistava visio

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyö on kääntynyt tarvittavien tavoitteiden määrittelyyn....

Akava ja Arene: Ammattikorkeakoulujen asemaa pitää vahvistaa osana korkeakoulujärjestelmää  

Suomessa valmistellaan uutta visiota korkeakoulutukselle ja tutkimukselle. Akava ja...

Petri Lempinen ylijohtajaksi opetus- ja kulttuuriministeriöön, Samuli Maxenius toiminnanjohtajan sijaiseksi