Näin ammattikorkeakoulut kehittävät sosiaali- ja terveyspalveluita tehokkaasti ja käytännönläheisesti

Ammattikorkeakoulujen soveltavalle tutkimukselle ja kehittämistyölle on iso tilaus sosiaali- ja terveysalalla. Noin 60 prosenttia tulevaisuuden sosiaali- ja terveysalan osaajatarpeesta kohdistuu nimenomaan ammattikorkeakoulutukseen. Tutkimus ja koulutus kuuluvat korkeakoulutuksessa yhteen, siitä syntyy myös ammattikorkeakoulutuksen vaikuttavuus. Ammattikorkeakoulujen soveltavan tutkimuksen ja kehittämistyön potentiaali nojaa koulutustehtävään. Näin syntyvät käytännönläheiset ja tehokkaat palvelu-uudistukset.

Sote-alan tuottavuuden kehitys mahdollistuu vain toimintakäytänteitä kehittämällä, tehostamalla teknologian käyttöönottoa – arkea ja professioiden ydintä ymmärtäen. Laadukas perustutkintokoulutus, työelämässä edelleen tapahtuva syventävä ja erikoistava koulutus sekä mahdollisuus kehittää ja kehittyä erilaisissa työnkuvissa muodostavat kiinteän kokonaisuuden asiantuntijuudelle. Nyt rahoituksessa on ammottava ristiriita yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta valmistuneiden välillä. STM rahoittaa yliopistosta valmistuneiden erikoistumiskoulutuksia lähes 100 miljoonalla, mutta ammattikorkeakoulusta valmistuneiden reilulla 10 miljoonalla.

Nyt on aika katsoa, millainen voi olla ammattikorkeakoulujen sote-kädenjäljen potentiaali.

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Näin ammattikorkeakoulut kehittävät sosiaali- ja terveyspalveluita tehokkaasti ja käytännönläheisesti