En tiennyt millaisia turbulenssin vuosia olisi edessä, kun aloitin Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtorina 2018. Melkein välittömästi minut valittiin myös Arenen hallitukseen. Näiden neljän hallitusvuoden aikana ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja on kasvatettu 32 % ja samalla perustutkintojen yksikköhinta on laskenut. Samaan aikaan opeteltiin etäopetus- ja ohjaus, sekä parhaillaan opettelemme syntyneiden haavojen hoitoa.
Kainuun maakunnassa ja laajemmin itäisessä Suomessa on jo pitkään ollut näkyvissä kaupungistumisen ja sitä seuraavan demografisen muutoksen megatrendi. Suomi ikääntyy ja eläköityy. Osin tätä kehitystä jarruttaakseen Opetus- ja kulttuuriministeriö on alleviivannut viestiään kansainvälisten opiskelijoiden määrästä ja työllistymisestä. Pullonkaulana ei näytä olevan Suomalaisen koulutuksen kiinnostavuus tai hinnoittelu, vaan maahan pääsy ja työmahdollisuudet. Työllistymisen osalta kulttuurillinen muutos pääkaupunkiseudun ulkopuolella on niin valtava, että se tarvinnee selvän ohjelman ja rahoituksen, pitkän ajan tai merkittävän kriisin, joka ravistelee työmarkkinoita. Kulttuurisen muutoksen sälyttäminen vain korkeakoulujen tehtäväksi olisi lyhytnäköistä eikä edes tuota toivottua lopputulosta.
Jatkuvan oppimisen ”munivat täysmaitosiat”
Ammattikorkeakoulut ovat kehittäneet jatkuvan oppimisen tarjonnan ja saavutettavuuden kehittämiseen. Tällä työllä ne ovat reagoineet yhteen keskeisistä yhteiskunnan muutoksista osaamisen äärellä. Kaikki ei ole kuitenkaan tasapainossa kannusteissa: noin vuoden (60 op) opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa tuovat perusrahoitusta enemmän kuin kokonaisen tutkinto. Tämä ei voi olla näkymättä tuloksissa sekä toiminnan painotuksessa. Kun avoimen tarjonta kilpailee täysin subventoituna markkinoilla, joiden hintajousto täysin kaupalliseen tarjontaan on minimaalinen, ei synny insentiiviä eriyttää koulutustuotteita. Nykyinen ohjausmalli kannustaa suuntaamaan kapeat resurssit sellaisien jaksojen toteuttamiseen, jotka soveltuisivat kaikille. Niiden avulla pyritään kerralla ratkaisemaan sekä tutkintokoulutuksen, avoimen korkeakoulun, väylä- ja polkuopintojen tarpeet. Nämä ”munivat täysmaitosiat” pyrkivät olemaan kaikkea, olematta kuitenkaan kohdennettuja erialisten oppijoiden tarpeisiin. Ongelmaa ratkaistiin perustamalla uusi kansallinen virasto. Vaihtoehto olisi ollut myös investoida ammattikorkeakouluihin, jotka tekevät joka tapauksessa yrityslähtöistä tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiotoimintaa sekä osaamisen kehittämistä.
Mistä uutta elinvoimaa Suomelle?
Horisontissa häämöttää bumerangin tavoin palaava keskustelu duaalimallin purkamisesta. Korkeakoulujärjestelmään päätös ei toisi senttiäkään uutta rahaa, mutta asiaa on hyvä tarkastella. Duaalimallin purkaminen edellyttäisi nykyisellä rakenteella yhtenäisen rahoitusmallin luomista. Yksi mittaristo onnistumiselle ja menestykselle ei kuitenkaan sovi sekä työelämälähtöiselle että perustiedettä tekeville korkeakoululle. Tiedeyhteisön tehtävänä on tutkia tutkimatonta – mennä uskaliaasti sinne, minkä onnistumisesta ei ole takeita tai hyötyä yhteiskunnallemme ei tunneta. Englanninkielinen termi Curiosity-research kuvaa tekemistä ja asennetta osuvasti.
Jotta pystymme tätä rahoittamaan ja tukemaan, tarvitsemme toimivan arjen ja menestyvän yhteiskunnan. Tämä on ammattikorkeakoulujen tehtävä. Tuotamme ja ylläpidämme ammattilaisten osaamista, teemme soveltavaa tutkimusta ja ennen kaikkea kehitämme työelämää, jonka menestyksen avulla voimme rahoittaa myös tiedettä. Näiden roolien yhdistäminen yhden rahoitusmittarin alle johtaisi kovin helposti tieteen tai työelämäosaamisen kompromissiin toisen kustannuksella. Erityisesti kun taustalla ovat kovin erilaiset johtamis- ja organisaatiokulttuurit.
Kiitän omasta puolestani ammattikorkeakouluyhteisöä luottamuksesta ja saumattomasta yhteistyöstä hallituskauteni aikana! Toivotan onnea ja viisautta hallituksemme jäsenille, joiden osaamiseen luotan vahvasti.
Tästä meidän kaikkien on hyvä jatkaa maailman parhaimpia työelämäkorkeakoulujen kehittämistä!
Matti Sarén
Rehtori
Kajaanin ammattikorkeakoulu