Korona ei juurikaan hidastanut ammattikorkeakoulusta valmistuneiden työllisyyttä

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet työllistyivät vuonna 2020 erinomaisesti koronapandemiasta huolimatta. Tilastokeskuksen mukaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 93 prosenttia ja AMK-tutkinnon suorittaneista 86 prosenttia oli työllisiä vuosi valmistumisen jälkeen. Opintojaan jatkoi 11 prosenttia.   

-Työnantajat tarvitsevat ammattikorkeakoulutettuja, pandemioista riippumatta. Rajoitustoimet ovat syöneet hetkellisesti esimerkiksi restonomien työllistymistä, mutta vaikutukset ovat onneksi kokonaisuudessaan vähäisiä, toteaa Arenen asiantuntija Samuli Maxenius

Ammattikorkeakoulujen suurilta koulutusaloilta (terveys- ja hyvinvointi, tekniikka ja liiketalous) valmistuneiden opiskelijoiden työllisyys on pysynyt lähes samalla tasolla pandemiasta huolimatta. Parhaiten työllistyivät terveys- ja hyvinvointialoilta (93 %) ja tekniikan aloilta (85 %) AMK-tutkintoon valmistuneet. Ammattikorkeakouluissa valmistuneiden miesten ja naisten työllistymisessä ei ole suurta eroa.   

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 11 prosenttia jatkoi opintojaan vuosi valmistumisen jälkeen, mutta heistä kolme neljäsosaa opiskeli työn ohessa. Tieto opintojen jatkamisesta kertoo, että henkilö oli kirjoilla tutkintoon johtavassa koulutuksessa.  

Työttömänä oli AMK-tutkinnon suorittaneista 8 prosenttia ja YAMK-tutkinnon suorittaneista 4 prosenttia. Valmistuneiden työttömyys nousi AMK-tutkinnon suorittaneiden kohdalla 3 prosenttiyksikköä ja YAMK-tutkinnon suorittaneiden kohdalla prosenttiyksikön edellisvuodesta. 

Vuonna 2019 ammattikorkeakouluissa suoritettiin 23 335 AMK-tutkintoa, joka on perustutkintoa. Työssä oleville tarkoitettuja YAMK-tutkintoja suoritettiin 3 236. Näiden lisäksi ammattikorkeakoulut kouluttavat ammatillisia opettajia, joiden koulutus kestää noin vuoden. Ammatillisia opettajia valmistui tilastovuonna 1604. 

Lue lisää

Tilastokeskuksen uutinen aiheesta >>

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Olethan sinäkin vuoden opettaja?

SAMOK valitsee vuoden AMK-opettajan keväisin ja valinta julkistetaan valtakunnallisilla...

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Korona ei juurikaan hidastanut ammattikorkeakoulusta valmistuneiden työllisyyttä