Ensikertalaiskiintiöt ovat vähentäneet korkeakoulujen aloituspaikkojen kasautumista. Nyt haasteeksi on nousemassa nuorten hakijoiden preferenssien ja tarjolla olevien aloituspaikkojen kohtaanto. Kohtaanto-ongelma ratkaisemiseksi on nyt tehtävä joko koulutustarjonnan uudelleenkohdentamista, toimia ammattikorkeakoulututkintojen vetovoiman kasvattamiseksi nuorten hakijoiden keskuudessa tai ensikertalaiskiintiön uudistamista.
Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Aleksi Kalenius ja opetusneuvos Ilmari Hyvönen kirjoittivat mielipidekirjoituksessa (HS 25.2.) ensikertalaiskiintiön positiivisista vaikutuksista koulutuksen kasautumisen vähentämisessä. Vaikka ensikertalaiskiintiö on ollut menestys, on kirjoittajien mukaan koulutustarjonnan kohdentumisen tehokkuus heikentynyt, ja siksi vain pieni osa viime hallituskauden aloituspaikkalisäyksistä on kohdentunut koulutustasoa nostavaan koulutukseen. Toisin sanoen kiintiö auttaa vain vähän, jos ja kun tarjolla olevat aloituspaikat eivät kelpaa ensikertaisille hakijoille.
Suomi on asettanut kansalliseksi tavoitteeksi nostaa korkeakoulutettujen osuus 25–34-vuotiaiden ikäluokassa 50 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä (alun perin tavoite oli 2030 mennessä). Tavoitteen saavuttaminen edellyttää ensikertaisten korkeakoulupaikan vastaanottaneiden kasvun lisäksi, että nuori ottaa opiskelupaikan vastaan mahdollisimman pian toisen asteen oppivelvollisuuskoulutuksen päättymisen jälkeen. Jos opintojen aloittaminen venyy esimerkiksi 25 ikävuoteen, valmistuvat opiskelijat tavoitteiden näkökulmasta väistämättä liian myöhään. Siksi siirtymän nopeus on lähes yhtä merkittävä kysymys kuin opiskelupaikkojen kasautuminen yksittäisille ihmisille.
Korkeakoulujen aloituspaikat erityisesti 1. syklin eli alemmista korkeakoulututkinnoista alkavissa koulutuksissa ovat kasvaneet merkittävästi enemmän ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissa viimeisen vuosikymmenen aikana. Uusien opiskelijoiden määrä alempaan korkeakoulututkintoon johtavissa koulutuksissa on kasvanut ammattikorkeakouluissa vuodesta 2015 vuoteen 2024 noin 10 000 aloituspaikalla, kun taas yliopistoissa kasvu on ollut noin 4 500 aloituspaikkaa. Eroja selittää korkeakoulujen tulossopimuksissa sovitut tutkintotavoitteet, joiden kehitystä uusien opiskelijoiden määrä pitkälti seuraa.
Ammattikorkeakoulujen vetovoima parikymppisten keskuudessa on laskussa
Samaan aikaan ammattikorkeakoulujen alle 24-vuotiaiden suomalaisten hakijoiden määrä on laskenut 12 000 ensisijaisella hakijalle vuodesta 2016. Ikäryhmään kuuluvien hakijoiden määrä on siis laskenut kolmannekselle vuosien 2016–2024 välillä. Hakijamäärät ovat laskeneet sekä ylioppilastutkinnon suorittaneiden että ammatillisen tutkinnon suorittaneiden nuorten kohdalla.
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen vetovoimaerosta nuorten hakijoiden parissa kertoo myös alla oleva kuva, jossa näkyy korkeakouluissa paikan vastaanottaneiden henkilöiden koulutustausta ja ikäryhmä. Yliopistoissa 23-vuotiaiden ja sitä nuorempien uusien opiskelijoiden osuus on noin 70 % tasolla, kun taas ammattikorkeakouluissa saman ryhmän osuus on huomattavasti pienempi, arviolta 40 % kaikista uusista opiskelijoista. Kuvasta nähdään, että ylioppilastutkinnon suorittaneet opiskelijat tulevat ammattikorkeakouluun keskimäärin huomattavasti vanhempina kuin yliopistoon, mutta ammatillisen tutkinnon suorittaneiden kohdalla uusien opiskelijoiden ikärakenne on vielä selkeämmin painottunut yli 24-vuotiaisiin. Tämä on koulutusjärjestelmän tasolla loogista, sillä ammatillisen koulutuksen pääasiallinen tehtävä on ohjata opiskelijat jatko-opintojen sijaan työmarkkinoille, jolloin siirtymät korkeakoulutukseen venyvät pidemmiksi kuin ylioppilailla.
Kiinnostavana esimerkkinä toimii erityisesti pk-seudulla toimivien korkeakoulujen aloittavien opiskelijoiden ikärakenne. Uudellamaalla kysyntä opiskelupaikoista kaikkein suurinta nuorissa hakijoissa oppivelvollisuusikäisten vahvan lukiopainotuksen vuoksi. Silti pääkaupunkiseudulla toimissa ammattikorkeakouluissa (pl. Yrkeshögskolan Arcada) uusista opiskelijoista selkeästi alle puolet on alle 23-vuotiaita, kun taas Aalto-yliopistossa samaan osuus on yli 80 % ja Helsingin yliopistossakin yli 60 % (kuva 2). Uusimaalaiset abiturientit hakevat ennemmin muualle Suomeen yliopisto-opintoihin kuin jatkavat suoraan opintoja maakunnan ammattikorkeakoulussa.
Koulutustarjonnan uudelleenkohdentaminen, ammattikorkeakoulujen vetovoima vai ensikertalaiskiintiön uudistaminen?
Aloituspaikkojen lisääminen nykyisten hakusääntöjen maailmassa ei yksin tule ratkaisemaan koulutustason noston haasteita, vaan ongelman ratkaiseminen edellyttää aidosti myös muutoksia koulutusvastuiden kohdentamisessa, koulutusten vetovoimassa ja hakusäännöissä. Myös toisen asteen duaalinen rakenne ja erityisesti ammatillisen koulutuksen ensisijainen työmarkkinoille ohjaava profiili vaikuttavat nuorten hakuvalintoihin ja -halukkuuteen.
Käytännössä tilanteeseen voidaan hakea ratkaisua kolmella tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto on siirtää koulutustarjonnan painopistettä nykyistä vahvemmin yliopistojen hakupainealoille, kuten kauppa-, yhteiskunta-, oikeus- ja lääketieteiden aloille. Kolmella ensimmäisellä alalla koulutuksen järjestämisen kustannukset ovat STEM-aloihin verrattuna matalat ja valmistuneiden työmarkkina-asema erinomainen työllisyyden ja palkkatason näkökulmasta. Lääkärikoulutuksen määriä tulee kasvattaa vastaamaan sote-sektorin työvoimatarpeita.
Toinen vaihtoehto on tehdä toimia, joilla voimme vahvistaa ammattikorkeakoulututkintojen vetovoimaa erityisesti nuorten, oppivelvollisuutensa päättävien hakijoiden silmissä. Tämä edellyttää selkeää näkymää siitä, että ammattikorkeakoulututkinto tarjoaa yhtä hyvän jatkokoulutus- ja urapolun kuin yliopistotutkinnot. Tehokas keino tämän edistämiseksi on ammattikorkeakoulututkintojen aseman parantaminen tutkintonimikkeitä uudistamalla eli ottamalla käyttöön maisterin tutkintonimike YAMK-tutkinnoissa. Myös koulutuspolkuja on uudistettava nykyistä joustavampaan suuntaan.
Kolmas pohdittava ratkaisuvaihtoehto palautuu ensikertalaiskiintiön toimivuuteen isossa kuvassa. Ensikertalaiskiintiö toimii optimaalisesti vain tilanteessa, jossa koulutuksen tarjonta vastaa hakijoiden preferensseihin. Jos koulutustarjonnan kohdennusta tai ammattikorkeakoulutuksen vetovoimaa ei haluta parantaa, saattaa järkevin tapa ongelman ratkaisemiseksi olla ensikertalaiskiintiön uudistaminen. Uudistus voitaisiin toteuttaa siten, että kiintiö rajaisi jatkossa vain jo samantasoisen tutkinnon suorittaneiden henkilöiden hakumahdollisuuksia. Samalla tulisi ottaa käyttöön jo valmistelussa oleva yhden samantasoisen tutkinto-oikeuden malli, jolla rajataan samanaikaisten tutkinto-oikeuksien hamstraaminen. Näin saamme palautettua aiemman joustavuuden hakukäytäntöihin, jossa nuori uskaltaa ottaa opiskelupaikan esimerkiksi ammattikorkeakoulusta menettämättä ensikertalaisen statusta. Tässä yhteydessä on tärkeää myös kehittää korkeakoulujen hyväksilukukäytänteitä siten, että koulutusohjelman tai korkeakoulun vaihto ei johtaisi aiemmin suoritettujen kurssin ”hukkaan heittoon”.
Samuli Maxenius
erityisasiantuntija
Arene ry
